Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2018

Suomen Valjakkourheilijoiden liitto ry:n sääntömääräinen liittokokous 2018

Suomen Valjakkourheilijoiden liiton sääntömääräinen liittokokous pidettiin sunnuntaina 8.4.2018. Paikkana kokoukselle oli Hotelli Scandic Jyväskylä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Riitta Kempe ja sihteerinä Niina Konttaniemi. Pöytäkirjan tarkastajina ja äänten laskijoina toimivat Virve Kaivola ja Aija Mäkiaho. Kokouksessa oli läsnä yhteensä 21 jäsenseuraa ja näillä käytettävissään yhteensä 77 ääntä 118 mahdollisesta äänestä. Kokous myönsi läsnäolo-oikeuden myös ilman valtakirjaa kokouksessa olleille osallistujille.

Liiton puheenjohtaja esitteli vuoden 2017 vuosikertomuksen ja taloudenhoitaja vuoden 2017 tilinpäätöksen. Molemmat hyväksyttiin ja hallitukselle ja muille tilivelvollisille myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Liiton jäsenmaksuihin, lisenssihintoihin ja toimihenkilöiden matkakorvauksiin ei esitetty muutoksia, joten ne pysyvät ennallaan vuonna 2019. Ainoastaan mahdollinen vakuutusyhtiön hinnan korotus voi nostaa lisenssihintaa kaudelle 2018 – 2019. Liiton vuoden 2019 toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin pienin muutoksin.

Liiton puheenjohtaja Timo Mäkiaho jätti tehtävänsä ja liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jukka-Pekka Ahonen. Liiton varapuheenjohtajaksi valittiin Panu Sipilä. Valjakkoajojaostossa jatkavat Teemu Kaivola ja Heidi Ahlfors. Valjakkoajojaostoon valittiin uudelleen Kaisu Salminen ja Janne Härkönen seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Valjakkohiihtojaostossa jatkavat Tanja Ignatius ja Kauko Ruokolainen. Valjakkohiihtojaostoon valittiin uudelleen Niina Konttaniemi ja uutena hallituksen jäsenenä aloittaa Mira Kaikkonen seuraavalla kaksivuotiskaudella. Sulanmaan jaostosta Annaleena Ylitalo ilmoitti jättävänsä hallituspaikkansa ja hänen tilalleen yksivuotiskaudelle valittiin Ville Halme. Liiton toimintavuoden 2018 tilintarkastajiksi valittiin KHT Juhani Loukusa ja Riitta Kempe ja varatilintarkastajiksi Nexia KHT yhteisö ja Kosti Salminen.

 L-SVU:n sääntömuutosesitys kansallisiin kilpailusääntöihin koskien SM-kilpailujen luokkien vähentämistä hylättiin äänestyksen jälkeen. Samoin hylättiin äänestyksen jälkeen SHS:n sääntömuutosesitys kansallisiin kilpailusääntöihin koskien sulanmaan RNB-luokkia.

Hallituksen sääntömuutosesitys valjakkourheilun kansallisiin sääntöihin koskien kilpailulisenssiä koirajuoksun kilpailuluokissa johti päätökseen jonka mukaan jatkossa kilpailulisenssi on pakollinen koirajuoksun SM-luokissa.

Hallituksen sääntömuutosesitys valjakkourheilun kansallisiin sääntöihin sääntökohtaan 1.6.1. koskien koskien aggressiivisesti käyttäytyvän koiran rangaistusta johti päätökseen, jonka mukaan sääntökohtaan lisätään teksti: kilpailussa tapahtuneen, todistettavissa olevan purematapauksen, seurauksena aggressiivisesti käyttäytyneelle koiralle langetetaan ensimmäisestä purematapauksesta 6kk kilpailukielto, toisesta 12kk kilpailukielto ja kolmannesta elinikäinen kilpailukielto. Kilpailukielto koskee kaikkia valjakkourheilun lajeja.

Lisäksi kansallisten sääntöjen kohta 3.2 yhtenäistetään IFSS.n sääntöjen kanssa ja jatkossa kohta kansallisissa säännöissä lukee seuraavasti: 3.2 VARUSTEET B-koirilla koiran painokerroin on 0,5. Muutoin varusteiden osalta noudatetaan kansainvälisiä sääntöjä.

Vuoden tulokkaana kokouksessa palkittiin Jenna Kanko. Perusteluina: reipas ja positiivinen asenne valjakkourheilun parissa ja maajoukkueessa.

Toimisto tiedottaa

VUL:n toimisto on suljettuna 12. – 15.4.2018.

Pyrin vastaamaan sähköposteihin mahdollisuuksien mukaan, mutta viimeistään maanantaina 16.4. Toimiston puhelin on suljettu 12. – 15.4.

Niina