Seuratoiminnan kehittämistuen haku alkaa

Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset.

Hakuaika alkaa 12.11.2018
Hakuaika päättyy 14.12.2018 klo 16.15.

Lue loppuun

Suomisport palvelu

Suomisport uudistuu

Suomisport on Olympiakomitean tuottama palvelu urheiluseuroille. Useimmille valjakkourheilijoille palvelu on tuttu vähintään lisenssiostosten yhteydestä. Suomisport -palvelua voi käyttää myös seurajäsenyyksien hallinnoimiseen, tapahtumien järjestämiseen ja siihen liittyvän maksuliikenteen hoitamiseen. Nyt palveluun on lisätty mahdollisuus hakea Opetus- ja Kulttuuriministeriön seuratukea.

Lue loppuun

KVKS johtaa seuramestaruutta syksyn jälkeen

Edellinen viikonloppu toi valjakkourheilun seuramestaruuden syyskauden päätökseen. Joulutauolle lähdettäessä KVKS johtaa sarjataulukkoa 154 pisteellä, UVU toisena 102 pisteellä ja RPKK kolmantena 66 pisteellä.

Lokakuun lopulla kilpailtiin neljä kilpailua, joista Liepeencross-kilpailussa yksikään luokka ei kerryttänyt seuramestaruuspisteitä. Kolme muuta kilpailua jakoivat yhteensä 76 pistettä.

Lue loppuun

Nybron sulanmaan lajien EM-kilpailut 24.- 28.10.2018

IFSS:n sulanmaan lajien EM-kilpailut käydään Ruotsin Nybrossa lokakuun lopussa. Suomesta mukana on ennätyksellisen suuri maajoukkue.

PE 26.10. MARIKA TIIPERI EM-KULTAA, ALIINA MÄKINEN EM-KULTAA, MARIA VIITAHALME EM-PRONSSIA, LOTTA AHLSTRÖM EM-PRONSSIA!!

SU 28.10. TUOMAS NOTKO EM-HOPEAA, ALIINA MÄKINEN  EM-PRONSSIA, VESA-PEKKA LEHTOMÄKI EM-PRONSSIA, JAAKKO PITKÄNEN EM-KULTAA, SUSANNA BÛRKLAND EM-PRONSSIA, VESA-PEKKA JURVELIN EM-PRONSSIA, ERKKI BÛRKLAND EM-KULTAA, SUOMI I -VIESTIJOUKKKUE EM-HOPEAA!!

Kisat Nybrossa päättyivät sunnuntaina Suomen ykkösjoukkueen yllätyshopeaan uskomattoman taistelun jälkeen! Joukkueesssa kilpailivat Ari Rastas koirajuoksuosuudella, Tuomas Notko yhden koiran kärryosuudella ja Matti Laaksonen koirapyöräilyosuudella.

Lue loppuun

Koulutustarvekyselyn tuloksia

Edellisen kuukauden aikana Suomen Valjakkourheilijoiden liitto keräsi jäseniltään palautetta koulutustarpeen osalta. Kyselyyn vastasi 26 valjakkourheiluaktiivia. Alla on listattuna aiheittain kyselyssä esitetyt vaihtoehdot, ja kuinka moni on pitänyt koulutusta kiinnostavana.

  1. Eläinten hyvinvointi kisapaikalla – 80%
  2. Valjakkourheiluvalmentaja – 61%
  3. Ratamestari – 61%
  4. Kilpailun markkinointi – 57%
  5. Yritysyhteistyö – 53%
  6. Kisapäällikkö 46%
  7. Tuomarikoulutus 34%

Lue loppuun