Esittelyssä Lapland Quest

Lapland Quest esittelyssä - Kuvaaja Satu Renko

Kilpailun suunnittelu alkoi viime keväänä, sillä nähtiin tarve tällaiselle kilpailulle Suomen kilpailukalenteriin. Lähtökohtana suunnittelussa meillä on ollut järjestää hyvä kilpailu, jossa osallistumiskustannukset olisivat kohtuulliset ja palkinnot ainakin osaksi suoraan kilpailijoiden kustannuksia kattavia, eli käytännössä rahapalkintoja.

Pitkänmatkan luokan on tarkoitus tarjota hyvä kilpailu nuorille koirille, sekä mahdollisuus mushereille, jotka haluavat kokeilla pidempiä matkoja, mutta kokemusta ei vielä ole. Keskimatkan valjakoita on lähietäisyydellä paljon tuohon aikaan vuodesta, joten heillä on myös mahdollisuus päästä kilpailemaan lähtemättä kauas. Lumivarmuus Kolarissa on tammikuussa taattu, joten kilpailijoiden ei tarvitse murehtia järjestetäänkö kilpailua, vai ei – lumille pääsee varmasti. Kilpailun järjestäjän, Tunturi-Lapin Valjakkourheilijoiden jäsenistä löytyy laaja-alainen rekikoiraosaaminen, sprint-, keski-, sekä pitkänmatkan valjakkourheiluun.

Kilpailukeskuksena toimii vanha kyläkoulu, jonka pihasta on suora yhteys 20 km koiravaljakoille tarkoitetulle uralle. Piha-alue sekä majoitusmahdollisuus koululla tekevät paikasta optimaalisen rekikoiraurheilulle. Ympäröivä maasto tarjoaa myös hienot puitteet luonnosta nauttimiseen ja kilpailu-ura kulkee niin tunturi-, vaara- kuin järvimaisemassa, mitä enempää voisi toivoa?

Kilpailun valmistelut ovat olleet kovassa tohinassa jo keväästä lähtien. Nyt joulukuuhun tultaessa on järjestelyissä vielä paljon hienosäätöä tehtävänä, mutta tuntuu, että suurin on ohi. Positiivisena yllätyksenä koko kilpailuorganisaatiolle on tullut ilmoittatuneiden osallistujien kansainvälisyys; jo nyt kilpailijoita on useasta eri maasta. Kilpailijoita mahtuu kuitenkin aina lisää ja 20 ensimmäiselle ilmoittautuneelle kuuluu hintaan 2hlö:n majoitus, vielä on pari paikkaa jäljellä. Sen jälkeen majoituksen hinta on 20€/hlö. Tunturi-Lapin Valjakkourheilijoiden jäsenet saavat osallistumismaksusta 20% alennuksen. Ilmoittautuminen umpeutuu 5.1.2019.

Lisätietoa kilpailusta löytyy osoitteesta www.laplandquest.com, sähköpostilla tunturilapinvaljakkourheilijat@gmail.com, tai suoraan kilpailupäälliköltä puhelimitse +358 40 960 7654.

Tunturi-Lapin Valjakkourheilijat haluaa jo nyt kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, jotka ovat auttaneet tapahtuman toteuttamisessa. Sponsoreita kilpailulle on löytynyt hienosti, iso kiitos kaikille heille!

– Heikki Lumiaho
 Tunturi-Lapin Valjakkourheilijat
(Jutun kuvan on ottanut Satu Renko)