HALLITUKSEN KOKOUS 1/2002 AIKA: sunnuntai 14.4. klo 12 PAIKKA: Jyväskylä, Laajavuori LÄSNÄ 4/01 5/01 1/02 Puolakka Pekka, pj x x x Vainio Kalevi x x x Heinonen Matti - - x Kapanen Jorma x - x Kempe Riitta x x x Kettumäki Kati x - - Kousa Vesa x - x Kärkkäinen Juha x - x Mattila Harri - - - Mäntylä Jarmo - x x Seppä Mikko - x x Toivonen Paula - - x 1 KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Pekka Puolakka avasi kokouksen. 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Kokouksen sihteeriksi valittiin Riitta Kempe. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Kalevi Vainio ja Paula Toivonen. 4 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN 5/2001 HYVÄKSYMINEN Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja 5/2001. 5 KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 5.1 PM-KOKOUS 2002. Todettiin, että Ruotsin Olle Rosen on ilmoittanut, ettei PM-kokousta ennätetä pitää ennen ESDRA:n vuosikokousta. Sen sijaan pidetään pohjoismainen palaveri ESDRA:n vuosikokousta edeltävänä iltana Sveitsissä. Palaverin aiheina ovat mm. ESDRA:n vuosikokouksessa käsiteltävät asiat ja PM-kilpailut vuonna 2003. 5.2 ESDRA:N VUOSIKOKOUS 1.-2.6.2002 SVEITSIN WINTERTHURISSA 5.2.1 Riitta Kempe valittiin Suomen edustajaksi ESDRA:n vuosikokoukseen. 5.2.2 Suomen aloitteet ESDRA:n vuosikokoukseen. Todettiin, että ESDRA:n vuosikokoukselle 2002 esitettävien aloitteiden viimeinen jättöpäivä oli 6.4.2002. Suomen tarkoituksena on kuitenkin valmistella aloite, joka koskee ajokypärän käyttöä junioriluokkien valjakkoajokilpailuissa. Aloite jätetään ESDRA:n vuoden 2003 vuosikokouksen käsiteltäväksi. Sen sijaan tuomarin esteellisyyttä koskevien sääntöjen puuttumiseen liittyvää esitystä hallitus ei äänestystuloksen (9-1) jälkeen katsonut aiheelliseksi viedä eteenpäin. 5.2.3 Todettiin Suomen kanta Ruotsin ESDRA:n vuosikokoukselle esittämiin aloitteisiin: 1) Sprintti-EM osallistujakaton (150) poistamiseen ei otettu vielä selkeää kantaa. Asia käsitellään uudelleen seuraavassa kokouksessa. 2) Suomi kannattaa Ruotsin aloitetta, jonka mukaan EM-kilpailut pidettäisiin vain joka toinen vuosi ja Europa Cup välivuosina. 3) Kiintiösääntöön liittyvään muutosehdotukseen, jonka mukaan jokainen maa saa lähettää 7 osallistujaa per luokka ja näiden lisäksi vielä edellisen vuoden voittajat, ei otettu vielä selkeää kantaa. Asia käsitellään uudestaan seuraavassa kokouksessa. 4) Mikäli Ruotsin aloite nro 2 tulee voimaan, Suomi kannattaa myös Ruotsin aloitetta, jonka mukaan EM-kilpailuluokassa on oltava vähintään 5 osanottajaa 3 eri jäsenmaasta, jotta kilpailuluokka saa EM-arvon. 5.3 IFSS:n neljään muutosehdotukseen liittyvän äänestyslomakkeen täyttö (liite 1). Riitta Kempe kääntää lomakkeen kysymykset, ja ne toimitetaan hallituksen jäsenille sähköpostin välityksellä. Lomake palautetaan täytettynä IFSS:lle 3.5.2002 mennessä. 6 KILPAILUTOIMINTA 6.1 Iisalmen Valjakkourheilijoiden PM-kilpailuhakemus vuodelle 2003 (liite 2). Suomen vuoro on järjestää vuoden 2003 valjakkohiihdon PM-kilpailut. Viedään Iisalmen Valjakkourheilijoiden 25.3.2002 kirjattu PM-kilpailuhakemus tiedoksi ESDRA:n kokouksen yhteydessä järjestettävään pohjoismaiseen palaveriin. 6.2 Kilpailusäännöt kauden 2003 kilpailuissa. 6.2.1 Päätettiin, että liiton hyväksymissä kauden 2003 valjakkoajokilpailuissa käytetään vain ESDRA:n sääntöjä. Pulkkahiihdon A-sarjoissa esitetään otettavaksi käyttöön kaudella 2003 ESDRA:n säännöt koskien ratamerkintöjä ja pulkan painoa (liite 3). Sääntömuutos on kuitenkin vahvistettava vuosikokouksessa. Koirahiihtoluokassa käytetään niin ikään ESDRA:n sääntöjä. Lisäksi keskusteltiin mahdollisuudesta jakaa koirahiihtoluokat (miehet/naiset) koirien mukaan A ja B luokkiin, kuten pulkkahiihtoluokissa. 6.2.2 Valjakkoajon junioriluokassa astuu voimaan kypäräpakko 14.4.2002 lähtien. Suositus on ollut jo voimassa alkukauden 2002 kilpailuissa ja sitä on noudatettu hyvin. Sääntömuutos esitetään vahvistettavaksi vuosikokoukselle. 6.3 Kilpailukalenterin suunnittelupalaveri. VUL:n ajojaosto järjestää suunnittelupalaverin kilpailuja järjestävien seurojen ja yhteistyötahojen kanssa kesäkuussa sen jälkeen, kun kilpailuhakemukset ovat tulleet liittoon (24.5.2002 mennessä), ja ne on käsitelty hallituksen 26.5.2002 pidettävässä kokouksessa. Ajojaoston kilpailutoimikunta valmistelee alustavan esityksen vuoden 2002-2003 kilpailukalenterista liittoon saapuneiden kilpailuhakemusten perusteella. 6.4 Päätettiin, että koirahiihtoluokka pyritään järjestetään kaikissa mahdollisissa valjakkohiihto ja -ajokilpailussa vuonna 2003, jotta lajiin saadaan uusia harrastajia. 6.5 Todettiin että Suomen Antidopingtoimikunnan valjakkohiihtäjistä (Marjaana Lojamo, Jukka Malinen ja Hannu Heiskanen) Kajaanissa 2.3.2002 ottamat doping-näytteet olivat kaikki negatiivisia (liite 4). 7 TUOMARITOIMINTA JA -VALTUUDET 7.1 Tuomariraportit Todettiin etteivät tuomarit olleet toimittaneet tuomariraporttejaan kokoukseen mennessä. Kauden 2002 tuomariraportit pyydetään tuomareilta seuraavaan hallituksen kokoukseen mennessä. 7.2 Tuomarivaltuudet Voimassa oleva tuomarilista kootaan seuraavaan kokoukseen mennessä. 7.3 Tuomarikoulutus Päätettiin järjestää elokuussa hiihto- ja ajotuomareiden yhteinen tuomarikoulutustilaisuus. 7.4 Kysely hallitukselle tuomaritoiminnasta. Voiko valjakkoajo tai –hiihtokilpailuissa olla tuomarina sellainen henkilö, jonka oma perheenjäsen kilpailee kyseessä olevassa kilpailussa (liite 5)? ESDRA:n säännöt eivät sisällä tuomarin esteellisyyttä koskevia sääntöjä. Tuomarin tulee kilpailuissa toimia puolueettomasti ja noudattaa kilpailusääntöjä joihin on sitoutunut kilpailutuomarin lisenssin saadessaan. Mikäli kilpailutuomari tuntee itsensä esteelliseksi perheenjäseniä koskevia rangaistuspäätösten suhteen, hän voi kutsua koolle tuomarilautakunnan, jonka antama lausunto on ohjeellinen. Mikäli tuomari ei toimi puolueettomasti sääntöjä tulkitessaan, tuomaritoiminnasta voi tehdä valituksen liiton hallitukselle. 8 JÄSENHAKEMUKSET (liitteet 6 ja 7) 8.1 Suomalainen Siperianhusky Seura r.y. hyväksyttiin Suomen Valjakkourheilijoiden liiton jäsenseuraksi. Liiton hyväksymissä valjakkoajokilpailuissa jäsenseurat sitoutuvat käyttämään ESDRA:n sääntöjä. 8.2 Savonlinnan kennelkerho hyväksyttiin Suomen Valjakkourheilijoiden liiton jäsenseuraksi. Liiton hyväksymissä valjakkoajokilpailuissa jäsenseurat sitoutuvat käyttämään ESDRA:n sääntöjä. 9 L-SVU:n SYYSSEMINAARIN AVUSTUSANOMUS L-SVU järjesti syysseminaarin ja harjoitusleirin Jämillä 13.-14.10.2001. Seura oli kutsunut valmennus seminaarin luennoitsijaksi saksalaisen valjakkoajaja Heini Winterin. L-SVU:lle myönnettiin 504 euron avustus luennoitsijan matka- ja majoituskulujen korvaamiseksi. 10 LIITON TALOUDELLINEN TILANNE 12.4.2002. Todettiin, että liiton taloudellinen tilanne on vakaa. 11 VUOSIKOKOUSASIAT 11.1 Vuosikokous pidetään Jyväskylän Laajarissa sunnuntaita 26.5.2002 klo 14. 11.2 Käytiin läpi tilinpäätös vuodelta 2001. 11.3 Allekirjoitettiin vuoden 2001 tilinpäätös. 11.4 Jäsen- ja lisenssimaksut vuodelle 2002. Nykyisen jäsenmaksukäytännön mukaan seurojen perusjäsenmaksu on 50 euroa / vuosi, johon sisältyy 3 VUL-lehteä toimitettavaksi seuran ilmoittamaan osoitteeseen. Jokainen lisenssiurheilija lisää seuran jäsenmaksua 3,40 euroa / vuosi. Vakuutuksen sisältävä kilpailulisenssi on ensi talvena aikuisilta 50 euroa ja nuorilta 30 euroa ja siihen sisältyy VUL-lehden vuosikerta. Ilman vakuutusta (edellyttää aina vakuutusyhtiön todistusta) lisenssi maksaa aikuisilla 20 euroa ja nuorille 10 euroa. VUL-lehti jaetaan automaattisesti ainoastaan lisenssiurheilijoille. Lehti on myös tilattavissa erikseen hintaan 10 euroa. 11.5 Vuoden Valjakkourheilija palkinnon, 160 euroa, saa Ari Laitinen. 11.6 Vuoden Nuori Valjakkourheilija palkinnon, 160 euroa, saa Aki Hytönen. 11.7 Todettiin erovuorossa olevat hallituksen jäsenet sekä jäljellä olevien toimikaudet. Erovuorossa ovat puheenjohtaja Pekka Puolakka, hiihdossa Jorma Kapanen, Kati Kettumäki ja Jarmo Mäntylä sekä ajossa Matti Heinonen, Vesa Kousa, Kalevi Vainio ja Paula Toivonen. Hallituksessa jatkavat edelleen yksivuotiskauden hiihdossa Juha Kärkkäinen ja Mikko Seppä sekä ajossa Riitta Kempe. Harri Mattila on ilmoittanut ettei hän halua jatkaa hallituksessa. 11.8 Todettiin mahdolliset kilpailusääntöjen muutosesitykset vuosikokoukselle: 1) kypäräpakko valjakkoajon nuortenluokkiin sekä 2) pulkkahiihdon A-sarjaan tulevat ESDRA:n säännöt pulkan painon ja ratamerkintöjen osalta. 11.9 Muut vuosikokoukselle tulevat asiat. Ei ollut. 12 TIEDOTUSASIAT 12.1 Kilpailuhakemukset vuodelle 2003 toimitetaan liiton toimistoon vuoden 2002 toukokuun loppuun mennessä. Saapuneet kilpailuhakemukset käydään läpi seuraavassa hallituksen kokouksessa. 12.2 Nuorten kesäleirit (2 kpl) järjestetään Lopen Räyskälässä ja Vaasan seudulla Bulleråsissa elokuun 9.-11. päivä. Leirit alkavat perjantaina klo 18 ja päättyvät sunnuntaina klo 18. Ohjaajatoiminnasta kiinnostuneet henkilöt voivat ilmoittautua Riitta Kempelle ja Mikael Bäckmanille. 12.3 Nuorille järjestään heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna kaksipäiväinen koiravaellus Räyskälän maastossa. Koiravaellus on ilmainen. 12.4 Tilintarkastus on 7.5. klo 10.00 SLU-talossa pienlajiliittojen toimistossa. Allekirjoitettu tilintarkastus on toimitettava liiton toimistoon em. päivämäärään mennessä. 13 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT 14 SEURAAVA HALLITUKSEN KOKOUS 26.5.2002 JYVÄSKYLÄN LAAJARISSA KLO 12 15 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN KLO 16.10 Pöytäkirjan vakuudeksi ____________________________ ____________________________ Pekka Puolakka Riitta Kempe puheenjohtaja sihteeri ____________________________ ____________________________ Kalevi Vainio Paula Toivonen pöytäkirjan tarkistaja pöytäkirjan tarkistaja