HALLITUKSEN KOKOUS 1/2003 PÖYTÄKIRJA Aika lauantai 8.2.2003 klo 16 Paikka Valkeakoski Läsnä 3/02 4/02 5/02 6/02 1/03 Tiitola Petri, pj. x x x x x Seppä Mikko, vpj. - x - - x Forsman Jyrki x x - - x Heinonen Matti x x x x - Kapanen Jorma - x - x x Kempe Riitta,siht. x x x x x Kärkkäinen Juha x - - x x Laitinen Ari x x x x - Lappalainen Aki x - - - x Mäntylä Jarmo x - - x x Syrjänen Pekka x x x - - Virtanen Juha - x x x - 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Liittohallituksen kokous on päätösvaltainen, kun puheen- johtaja tai hänen estyneenä olleessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään puolet hallituksen jäsenistä on saapuvilla. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. 3. Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin Juha Kärkkäinen ja Jarmo Mäntylä 4. Edellisten kokousten 4/2002 ja 6/2002 pöytä- kirjojen hyväksyminen. Hyväksyttiin pöytäkirja 6/2002. 5. Kansainvälinen toiminta Valjakkourheilua kampanjoidaan olympialajiksi ja IFSS kerää nimiä adressiin valjakkourheilun saamiseksi olympialajien joukkoon talviolympialaisiin (liite 1). Päätettiin kerätän nimiä EM-kilpailujen yhteydssä liiton standeillä Iisalmessa ja Nurmeksessa. 6. EM 2003 EM-kilpailujen järjestämistä koskevat yhteistyösopimukset Riitta Kempe korjaa sopimuksen mm. VUL.n asiantuntijoiden ja tuomareiden majoittumisien osalta. ESDRA:n toimihenkilöiden majoituskulut Iisalmessa Juha Kärkkäinen Iisalmen Valjakkkourheilijoiden edustajana totesi, että ESDRA:n toimihenkilöiden (3 henkilöä) majoittaminen puolihoidolla EM-kilpailujen ajaksi maksaa yhteensä noin 1500 euroa. Iisalmeen odotetaan noin 100 urheilijaa, jolloin osanottomaksuista koituva tuotto olisi 4089 euroa. ESDRA:n osuus osanottomaksuista on 3407 euroa ja osanottomaksuista kertyvä mahdollinen ylijäämä (arviolta 1907 euroa) käytetään ensisijaisesti ESDRA:n toimi- henkilöiden majoituskulujen kattamiseen. Käsiohjelmien myynnistä IVU arvioi saavansa 1000 euroa EM-kilpailujen kulujen kattamiseen. Fed Pet on alustavasti lupautunut sponsoroimaan EM-kilpailuja 300-400 eurolla. Mikäli osanottomaksuista kertyvä tuotto ei riitä kattamaan ESDRA:n tuomareiden majoituskuluja: 1) EM- kisoihin VUL:n toimesta myydyistä mainoksista ja lakanoista saatavasta tuotosta käytetään vähintään 50 % em. kulujen kattamiseen, ja 2) liiton myyntipisteestä kertyvä voitto käytetään kokonaisuudessaan em. kulujen kattamiseen. Jos Iisalmen EM-kilpailujen tuotto on em. toimenpiteiden jälkeen negatiivinen, liitto takaa IVU:lle koituneita tappioita 1000 euroon asti. Vul ja Iisalmen Valjakkourheilijat toimivat yhteistyössä sponsoreiden hankkimiseksi ja pyrkivät viemään EM-kilpailut läpi voitollisesti. Jos EM-kilpailujen tuotto on positiivinen, IVU saa liiton myyntipisteen tuotosta proviisio-osuuden, liitto saa VUL:n toimesta myytyjen mainosten ja lakanoiden tuotosta 50 %, ja osallistumis- maksujen ylijäämä tilitetään liittoon. EM-kilpailujen taloudellinen tilanne ja tilit käydään läpi 10.4.2003. Televisiointi Sanna Kärkkäinen on ilmoittanut, että EM-kilpailuista tehdään dokumentti 45-minuuttia –ajankohtaisohjelmaan. VUL:n myyntikoju EM-kisapaikoilla Vul:in myyntipiste järjestetään Iisalmessa makkara- myyntipisteen viereen ja IVU hoitaa liiton myyntipistettä. 6. Vuoden 2003 vuosikokouksen ajankohta ja paikka Tilinpäätöksen I. versio 1.3. Tilinpäätöksen allekirjoitus kokous 14.-16.3. (oltava ennen tilintarkastusta joka pitää olla kaksi viikkoa ennen vuosikokousta) Tilintarkastus 10.4. (seppo tervo, heino jääskeläinen) Vuosikokous 18.5. sunnuntai Himos, Jämsä 7. Kilpailutoiminta MM-maajoukkueen avustukset MM-kilpailuihin osallistuneille urheilijoille ja joukkueen johtajalle maksetaan 200 euroa matkakuluja osanottomaksujen lisäksi. EM-maajoukkue ja avustukset Jukka Heikkonen valittiin B-maajoukkueeseen Jämin SM-kilpailunäyttöjen perusteella. Heikkonen sijoittui 8-koiran luokan SM-kilpailussa kolmanneksi. Lopulliset EM-maajoukkuevalinnat tehdään 22.-23.2. pidettävien SM-kilpailujen jälkeen. Urheilijoiden toivotaan osallistuvan aktiivisesti kauden 2003 kilpailutoimintaan ja arvokilpailuihin, jotka vaikuttavat ratkaisevasti tuleviin valintoihin myös kaudella 2004. EM-kilpailuin lähetettävän maajoukkueen osanottomaksuihin käytetään yhteensä 2200 euroa, joka jakautuu tasan hiihto- ja ajomaajoukkueiden keskin: 1100 euroa hiihtomaa- joukkueelle ja 1100 euroa ajomaajoukkueelle. SM-kilpailujen tuomarien nimeäminen Paula Toivonen ilmoitti olevansa estynyt toimimaan tuomarina 22.-23.2.2003 Rautavaaran SM-kilpailuissa (6S ja US). Kalevi Vainio toimii Rautavaaran SM-kisojen ylituomarina. Maajoukkueen ja Biofarmin välinen sponsorisopimus Riitta Kempe laatii alustavan sopimuksen osapuolten allekirjoitettavaksi. Kilpailulisenssien maksuperusteet muuttuvat v. 2003 Pohjola vakuuttaa liiton urheilijat siten, että tuleva kausi on vain 8 kk. Uusi lajilisenssi astuu voimaan 1.9.2003. Uuden Lajilisenssin hinnat tulevat olemaan riskiluokassa 2. seuraavat: alle 20 v. ovat 20 EUR + 20 % liitto osuus + 3 EUR hallintokulut. 20 v. tai yli on 100 EUR + 20 % liitto osuus + 3 EUR hallintokulut ja harrastajat alle 70 v. on 31 EUR + 20 % liiton osuus + 3 EUR hallintokulut. Vakuutus on neuvoteltu siten, että liittojen osuus on kaikilla sama + 3 euroa hallintokulut. Todettiin, että liitolla ei ole muita vaihtoehtoja. Kauden 2004 kilpailujen anominen VUL:lta Liiton tuomarin ja sääntöjen käyttäminen kansallisissa kilpailuissa. ”Kansalliset kilpailut ovat joko avoimia kansallisia tai seurojen sisäisiä kilpailuja, joille halutaan hakea VUL:n hyväksyntää, jolloin ne ovat järjestelytasoltaan liiton vaatimuksien mukaiset. Kansalliset kilpailut ovat automaattisesti mukana VUL:n tiedotustoiminnassa. Kansallisissa kilpailuissa järjestelyvaatimukset (esim. tiedotus, palkinnot, paikka, ajankohta) eivät ole niin kovat kuin muissa kilpailuissa. Lisäksi järjestäjät voivat poiketa säännöistä, kunhan poikkeamisesta on mainittu hakemuksessa ja muutokset on tehty hyvän urheiluhengen mukaisesti. ” Päätettiin siirtää asian käsittely seuraavaan kokoukseen. 8. VUL-lehti Päätettiin, että erillistä kisalehteä ei tehdä. 9. Muut esille tulevat asiat Puheenjohtaja esitti Heinosen kansainvälisiin tuomari- oikeuksiin liittyvän vastineen hallitukselle. Matti Heinosen syytökset vuonna 1997 toiminutta hallitusta kohtaan todettiin perusteettomiksi, ja hallitus paheksui Heinosen epäasiallista menettelyä ja kehotti asianomaista suullisen huomautuksen kera tarkasti huolehtimaan siitä, ettei vastaava enää toistu. SHS Old muschers avustushakemus Myönnettiin 200 euron avustus SHS:n Old muschers alajaostolle, joka järjestää Long-Trail kilpailun (hakemus liitteenä). Vetovoimaa -esiselvityshanke Heikki Sormunen Vetovoimaa -esiselvityshankeen projekti- päällikkö esitteli hallitukselle Kemijokivarren alueelle suunniteltua hanketta koiravaljakkotoiminnan kehit- tämiseksi Kemin, Keminmaan, Tervolan, Rovaniemen maalaiskunnan, Ranuan ja Simon alueella. Liitto tulee jatkossa tekemään yhteistyötä Vetovoimaa -hankkeen toteuttamiseksi. Hankkeen tavoitteena on järjestää Kemijokivarren alueelle kansainväliset kriiteerit täyttävä rekikoiratapahtuma. Vetovoimaa -hanketta esitellään kansainvälisesti ESDRA:n toimihenkilöille sekä EM-kilpailujen yhteydessä järjestettävissä tiedotustilaisuuksissa Iisalmessa ja Nurmeksessa. (Hanke-esityksen liitteet) Tuomarikoulutus pyritään käynnistämään työryhmän avulla, johon kuluu alkuvaiheessa Juha Kärkkäinen, Jarmo Mäntylä ja Eeva-Liisa Aunio SLU:n edustajana. Työryhmän tehtävänä on esivaiheessa laatia toimintamalli ja aikataulu tuomarikoulutukseen. Tuomarikoulutuksen varsinainen suunnittelu ja vetäjä valitaan myöhemmin. 10. Seuraava kokous Ilmoitetaan myöhemmin. PÖYTÄKIRJAN VAKUUDEKSI ______________________ ____________________ Petri Tiitola Riitta Kempe puheenjohtaja sihteeri ______________________ ___________________ Juha Kärkkäinen Jarmo Mäntylä pöytäkirjantarkistaja pöytäkirjantarkistaja ----------------------------------------------------------- Liite 1 IOC Campaign The brainchild of IFSS director-at-large, Pep Parés of Spain, on November 29th a campaign to advance recognition of mushing by the IOC (International Olympic Committee) was officially launched at the opening ceremonies of the IFSS Dryland World Championships in Ravenna, Italy. At the same time, Parés was opening the petition campaign in Madrid, Spain, at the Spanish Dryland Championships. IFSS had originally applied for IOC recognition in 1993, but due to various circumstances, it was not granted. Petitions were distributed to those present to be taken to races during the competitive seasons' events as well as signed by anyone whose interest lies with recognition of our sport. The downloadable PDF petition is available on the IFSS website (www.sleddogsport.com). The hope is that mushing will not only be recog-nized by the IOC but also eventually gain entrance into the Winter Olympic Games. Parés envisions presenting the petitions to the IOC at its headquarters in Lausanne, Switzerland, in the spring of 2003 along with a mass festival and celebration of the sport, including IFSS officers and mushers and their friends from everywhere together with their dogs. "The meeting should be a positive effort with repercussion in the media, where we can explain all the programs and activities that we have to make mushing a sport shared with our best fourleg friends and fans, with respect for dogs, nature, health and fair play," explained Parés. Dear Federation Presidents, Club Presidents, Mushers, Followers, and Friends who appreciate our sport, Mushing is a millennium sport with a story bound to men and their adventures for many centuries. While it is not yet recognized at the Olympic Games, mushing has been a demonstration sport and infor-mally shown in conjunction with many Winter Olympic Games beginning with the first North American events at Lake Placid in 1932. Sled dog racing generates great public appreciation for its unique cultural and historical presence. These assets also make it suitable for the Olympics, more so perhaps compared to some current disciplines which have existed for only a few decades and lack the spontaneity and inherent purpose of mushing. Therefore taking advantage of the experience and effort that many people from IFSS carried out during the last 20 years we now officially ask the IOC for the presence of our sport at the Winter Olympic Games. The minority sports without massive commercial, political and economic pressure to give them support have more difficulty to be accepted at the great Olympic party. Therefore, while continuing the slow, legal admin- istrative process to reach our goal, I sincerely believe that we must also use our assets fully to take advan- tage of the beauty of our sport and our dogs to join to the legal process an opinion movement represented by thousands of signatures that give support to our proposal. Once we have signatures from all over the world, it would be good to send them to the IOC headquarters in Lausanne, Switzerland, and at the same time to hold a festival and celebration of the sport, including mushing officials, mushers and friends from everywhere together with their dogs. Instead of pressuring the IOC, the meeting should be a positive effort with repercussion in the media, where we can explain all the programs and activities that we have to make mushing a sport shared with our best fourleg friends and fans, with respect for dogs, nature, health and fair play. All who receive this letter can start to collect signatures at all the sled dog related activities and events held during the coming season from mushers, followers and people in general who believe in this project. At the end of the winter we would like you to send us all the signatures you have collected to the address on the IOC Campaign sheet. We will keep you informed of all the steps we make with the Olympic Committee. I think it is a very important target for our sport to be present at the Winter Olympic Games. Many thanks for your cooperation. Sincerely yours, Pep Parés IFSS Council Member