HALLITUKSEN KOKOUS 3/00 20.5.2000 AIKA Perjantai 19. pvä toukokuuta PAIKKA Puhelinkokous LÄSNÄ 1/00 2/00 3/00 Wuolijoki Jukka, pj x x x Forsman Jyrki x x x Heikkinen Juhani x x x Jokela Timo - - x Karppinen Raimo - x x Kempe Riitta x x x Mäntylä Jarmo - x x Mäntynen Toivo - x x Heinonen Pasi x - x Tammi Merja - x x Vainio Kalevi x x x Hämäläinen Sirkka, siht. x x x ============================================================================= 1. KOKOUKSEN AVAUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Liiton toimistonhoitaja oli keskustellut puheenjohtaja Jukka Wuolijoen kanssa kokouksen 3/2000 pitämisestä puhelinkokouksena koska Himokselle ei ollut tulossa tarpeeksi osanottajia jotta kokous olisi ollut päätösvaltainen. Puheenjohtaja hyväksyi puhelinkokouksen järjestämisen. Kokouspöytäkirja 3/2000 vahvistetaan seuraavassa kokouksessa. 2. TALOUSRAPORTTI Toimistonhoitaja kertoi hallituksen jäsenille liiton kassatilanteesta joka on kesällä niin tiukka ettei hänen palkkioitaan pystytä maksamaan ajallaan. Hän esitti, että koska valtionavun II-erä maksetaan syyskuun alussa niin on turha tehdä velkaa etukäteen, siksi järkevintä on pitää liiton toimisto kiinni kesä-, heinä- ja elokuun jolloin säästyy 3 x 3.500 mk yhteensä 10.500 mk. Koska pienlajiliittojen hallintopalvelutoi- miston osalta toimintaa täytyy aloittaa käynnistämään jo elokuusta niin toimistonhoitaja lupasi huolehtia että liiton asiat tulee hoidettua jo silloin. Syyskuusta lähtien hallintopalvelutoimiston korvaus on 2.000 mk kuukaudessa joten loppuvuosi voidaan hoitaa kohtuullisesti vuoden loppuun asti. Toimistonhoitaja oli ollut yhteydessä ICL Dataan jossa yhteyshenkilö oli vaihtunut sekä neuvotellut yhteistyösopimuksen (arvoltaan 40.000 mk) jatkamisesta vuoden loppuun koska allekirjoitettu sopimus oli kolmivuotinen. Valitettavasti kuitenkaan kokoukseen mennessä ei vastausta ollut saatu. 3. KILPAILUTOIMINTA Koska kilpailuhakemuksien viimeinen palautuspäivä on 30.5. ei kilpailutoimikunta ole voinut pitää aikaisemmin suunniteltua kokousta. Toimikunnan vetäjä kertoi, että heti kun kaikki hakemukset ovat tulleet toimikunta päättää kokouksensa ajankohdasta. 4. OPETUSMINISTERIÖN KEHITTÄMISPROJEKTI Toimistonhoitaja kertoi, että Opetusministeriö sekä Suomen Liikunta ja Urheilu ovat periaatteellisesti hyväksyneet pienlajiliittojen hallintopalvelutoimiston perustamisen sekä sen alkamisajankohdaksi 1.9.2000. Hakemus toimiston käynnistämisen rahoittamiseksi on jo lähetetty Opetusministeriöön. Valjakkourheilijoiden liitto on ensimmäisten aloittajien joukossa k.o. ajankohdasta lähtien. 5. UUSI JÄSENHAKEMUS Hyväksyttiin uusi jäsenhakemus; Rautalammin Urheilijat ry:n hiihtojaosto, Rautalammi. 6. NUORTEN LEIRI Leirin ajankohtaa on jouduttu muuttamaan päivällä eteenpäin, sillä valitettavasti koulut loppuvat vasta lauantaina 3.6. sekä myöskin y.u.-juhlat ovat silloin. Seuraavan vuonna täytyy ottaa myös tämä asia huomioon. Tulijoita olisi ollut enemmänkin, mutta 2. - 5.6.2000 ei sopinut varsinkaan peruskoululaisille. Innostus on ollut hyvä ja vastuussa olevat vetäjät ovat huolehtineet hyvin ennakkojärjestelyistä. 7. SEURAAVA KOKOUS Seuraava hallituksen kokous pidetään ennen vuosikokousta elokuussa 2000. Tarkempi ajankohta ja kokouskutsu lähetetään sääntöjen mukaisesti. 8. MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Liiton toimisto on suljettuna 1.6. - 31.8. välisenä aikana. Tarvittaessa toimistonhoitajan saa kiinni sähköpostilla eli: eva-liisa.aunio@vul.fi Lisäksi hänet saa tarvittaessa kiinni soittamalla liiton puhelimeen ja jättämällä soittopyynnön Suomen Urheilun ja Liikunnan keskukseen johon puhelut kääntyvät. Vakuudeksi Eva-Liisa Aunio puhelinkokouksen sihteeri Vahvistettu kokouksessa _____________ Jukka Wuolijoki puheenjohtaja