8.1.2003
Jäsenkirje 1/2003
Oikein hyvää uutta alkanutta vuotta itse kullekin ja hännällisille
myös! Käsissänne on SiSuVa:n vuosituhannen ensimmäinen jäsenkirje, jossa kerrottaan
seuran viimeisimmät uutiset ja tiedoitetaan muutenkin jäsenistöä seuran asioista.
Seuralle uusi johtokunta
Syyskokouksessa viime marraskuussa seura sai kokonaan uuden johtokunnan puheenjohtajaa
myöden. Sisä-Suomen Valjakkourheilijoita vuodesta 96 asti luotsannut Raimo
Karppinen pääsee vihdoin ja viimein paneutumaan muiden harrastustensa pariin ja me
tuoreet voimat jatkamme osin uusin ideoin seuratyötä. Kiitokset Ramille pitkästä
pitkästä puurtamisesta seuran puheenjohtajana!
Uutena puheenjohtajana aloittaa allekirjoittanut eli Kati Kettumäki. Olen ollut mukana
valjakkourheilukuvioissa vuodesta 94 alkaen ja nykyään tituleeraan itseäni
koirahiihtäjäksi. Sihteerinä/kirjanpitäjänä toimii jatkossa niin ikään uusi kasvo:
Riitta Kempe. Valjakkoajoa harrastava Ritu vaikuttaa paitsi seuratasolla, myös VUL:n
hallituksessa. Johtokunnan muut uudet jäsenet ovat Riitta Kempe (ajo), Pertti Kettunen
(ajo), Katariina Kämppi (hiihto), Pekka Ovaskainen (ajo), Kalle Pohjola (ajo) ja Raimo
Saario (ajo). Kata on täysin uusi kasvo koko lajissa ja hän aloittaa hiihdossa
kilpailemisen uudella koirallaan tänä talvena. Seuran kannalta uusia nimiä ovat myös
Pekka ja Kalle, jotka kumpikin edustavat SiSuVa:a tänä talvena ensimmäistä vuotta.
Tilintarkastajina jatkavat Paula ja Kimmo Hytönen.
Muita syyskokouksen kuulumisia
Kilpailutoiminta on ollut seuramme osalta hiukan jäissä viime vuosina, mutta ensi vuonna
aiotaan jälleen pitää VUL:n kisat. Mikäli kisojen järjestäminen yksin sisuvalaisten
kesken tuntuu liian mittavalta urakalta, voimme selvittää mahdollisuutta järjestää
kisat yhteisvoimin esim. Rautalammin Urheilijoiden kanssa Rautalammilla. Hyvä kisapaikka
Jyvässeudun lähistöllä on myös hakusessa, joten jos kellä on hajua kisapaikasta,
joka tarjoaisi radat sekä hiihto- että ajo-kisoihin (ainakin pienimmät luokat),
kohtuulliset majoitusmahdollisuudet lähistöltä sekä tuntuisi muutenkin sopivalta
koiraurheiluun, niin ilmoitelkaapa johtokunnan jäsenille. Kilpailujen anominen ensi
vuodeksi on ajankohtaista heti tämän talven jälkeen. Asia päätetään
kevätkokouksessa maalis-huhtikuussa.
Lisenssiurheilijoille tiedoksi, että seuralla on edelleen voimassa päätös, jonka
mukaan seura maksaa jäsenilleen yhden normaalihintaisen SM-kilpailumaksun kaudella 02-03.
Voitte SM-kisojen jälkeen anoa maksukuittia vastaan yhden SM-kilpailumaksun takaisin.
Anomukset tulee lähettää Ritulle (Niittukulmantie 99, 31300 Tammela) tämän vuoden
kuluessa.
Syyskokouksessa tehdyn päätöksen mukaan henkilöjäsenmaksu on 10 euroa ja
perhejäsenmaksu 20 euroa. Seuran jäsenmaksu 2003 tulee suorittaa 15.1.2003 menessä
seuran tilille:
Nordea 105430-6101262
Maksun yhteydessä on lisätietoihin laitettava nimi (tai nimet, jos perhejäsenmaksu)
sekä lisenssiurheilijan kohdalle merkintä lisenssi tai lisenssi x
kpl, jos perheessä on useampi VUL:n kilpailulisenssin haltija.
Lisenssimäärätietoja tarvitaan VUL:n jäsenmaksun määrittämiseen. Osoiteen
muutostiedot tulee jatkossa ilmoittaa suoraan joko puheenjohtajalle tai
sihteeri/kirjanpitäjälle eli joko allekirjoittaneelle tai Ritulle. Huomatkaa myös,
että VUL:n kilpailulisenssin hintoihin tuli vuoden vaihteessa muutoksia johtuen Pohjolan
ensi vuonna muuttuvasta lisenssikäytännöstä. Uusi lisenssi on voimassa
1.1.2003-31.8.2003.
| VUL:n kilpailulisenssihinnat: |
|
|
|
Aikuiset |
alle 19 v. |
| Lisenssi + vakuutus + VUL-lehti |
36,70 euroa 50 euroa |
20 euroa 30 euroa |
| Lisenssi + VUL-lehti (ei vakuutusta) |
13,35 euroa 20 euroa |
6,65 euroa 10 euroa |
Liiton lisenssitili on: Nordea 145430-102809. Muistakaapa hoitaa kuntoon kumpikin maksu
ennen kilpailukauden aloittamista!
Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2003
SiSuVa järjestää tammikuussa nuorten talvileirin Räyskälässä ja syksyllä
lumileirin Rautavaaralla. Omia kilpailuja pidetään Jyväskylässä kaksi; talvella kolme
osakilpailua käsittävä mölli-koirahiihto sprintti cup ja toukokuussa
canicross-koirajuoksukisa.
Mölli-koirahiihto Sprintti Cup 2003 järjestetään Jyväskylässä Keljonkankaan
pururadalla. Cup koostuu kolmesta osakilpailusta, jotka kilpaillaan la 11.1., la 1.2. ja
su 2.3. alken klo 12 pääosin valjakkohiihtovuorolla. Kilpailu on kaikille avoin, matkana
1,6 km ja sarjoja kaksi: ferrarit (seisovat lintukoirat, suursnautserit,
dobberit sekä sekarotuiset, joissa on näitä rotuja) ja porshet (kaikki muut
rodut sekä sekarotuiset, joissa ei ole ferrarit-luokkaan määriteltyjä rotuja). Seuran
jäsenille kilpailuun osallistuminen on ilmaista. Koirahiihto on nyt uusi
kilpailulaji, joten se kiinnostaa myös mediaa. Keski-Suomen uutiset tulevat
alustavien suunnitelmien mukaan tekemään koirahiihdosta uutisjutun TV:hen maaliskuun
osakilpailun yhteyteen. Mahdollisuuksien mukaan yritetään saada vielä pieni juttu myös
Keskisuomalaiseen helmikuun osakilpailusta. Tarkempia tietoja kilpailuista saa seuran
nettisivuilta tai allekirjoittaneelta.
Nuorten talvileirin tarkemmat tiedot löytyvät VUL-netistä (http://www.vul.fi)
heti niiden valmistumisen jälkeen ja muista tapahtumista tulee lisää tietoa seuran
toisessa jäsenkirjeessä.
Talousarvion loppusumma on laadittu nollaksi ja tulot ja menot on ennakoitu olevan n. 1000
euroa. Tulot koostuvat nuorten leiritoiminnasta, kilpailutuloista, jäsenmaksuista ja
Jyväskylän kaupungin toiminta-avustuksesta. Menoista löytyvät leirit, palkinnot
(kilpailut ja kauden parhaat: ajo, hiihto ja tulokas), SM-kisamaksut, VUL:n jäsenmaksu,
edustuskulut sekä tiedoitustoiminta. Seuran tilillä on tällä hetkellä liki 1500
euroa, joten aktiivista toimintaa on vara lisätä! Ehdotuksia ja ideoita voi vapaasti
esittää johtokunnalle.
Seuran tiedoitustoimintaa lisätään
Seuran jäseniä on tarkoitus pitää ajantasalla lähettämällä jatkossa
jäsenkirjeitä kaksi kertaa per vuosi: ensimmäinen näin vuoden vaihteen aikoihin
(edellisen syyskokouksen kuulumiset ja alkavan vuoden toiminta- ja taloussuunnitelma) ja
toinen kesän kynnyksellä kauden päättymisen jälkeen (kevätkokouksen kuulumiset ja
yhteenvetoa seuran jäsenten menestymisestä menneen talven lumilla). Muutenkin
tiedottamista ja tiedon kulun parantamista puolin ja toisin on tarkoitus aktivoida ja
siksi olisikin mukavaa, jos mahdollisimman moni jäsen tai ainakin yksi jäsen perheestä
ilmoittaisi sähköpostiosoitteensa allekirjoittaneelle, jos sellainen jollakulla
perheenjäsenellä on. Jäsenkirje tullaan toimittamaan sähköpostitse niille, joilla
sähköpostiosoite on ja lopuille postitse. Seuralle on avattu myös omat nettisivut
osoitteessa http://www.nettilinja.fi/~kkettu1/sisuva/.
Nettisivuja tullaan täydentämään talven kuluessa.
Seuraan liittyminen ja eroaminen
Uudet jäsenet pääsevät seuran listoille ilmoittautumalla joko Ritulle tai
allekirjoittaneelle. Seurasta eroaminen tapahtuu kirjallisella ilmoituksella seuran
johtokunnalle tai puheenjohtalle tai ilmoittamalla siitä suullisesti seuran kokouksessa
pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti, kun ilmoitus on
tehty, mutta eroava on velvollinen suorittamaan maksunsa kalenterivuoden loppuun asti.
Tämä seurakirje on tullut jokaiselle seuran jäsenlistalla olevalle. Mikäli joku aikoo
erota seurasta, asia kannattaa hoitaa ennen 15.1.2003, niin välttyy vielä tämän vuoden
jäsenmaksulta.
Liukkaita lumia ja menestyksekästä kilpailukautta itse kullekin! Toivottavasti tavataan
kisoissa sankoin joukoin!
Kati Kettumäki
Kämmekkä 10
40530 Jyväskylä
puh. m. 050 590 3112
puh k. (014) 372 1831
|