sisuvalogo.jpg (5834 bytes)

Sisä-Suomen
Valjakkourheilijat ry.

8.4.2005

Jäsenkirje 1/2005

Hei sisuvalaiset!

Kevätkokouskutsu ja vuoden ensimmäinen jäsenkirje on hyvä niputtaa samaan postiin. Saapahan heti tuoreiltaan kerrottua talvikauden kuulumiset ja ehtii jo vähän pohtia uusia ideoita tulevalle kaudelle vaikkapa jo kevätkokoukseen mennessä!


Jäsenasioita

Jäsenmaksut on enimmäkseen hoidettukin jo kuntoon heti alkutalvesta. Jos kellä on vielä asia hoitamatta, niin hoitamalla asian kuntoon tämän kuun loppuun mennessä varmistaa loppuvuoden jäsenkirjeiden saamisen ja pääsee puoleen hintaan syksyllä kisaamaan meidän omissa koirajuoksukisoissamme, niistä lisää myöhemmin. Vuoden 2005 jäsenmaksut tulee maksaa seuran tilille Nordea 105430-6101262. Jäsenmaksuhan on 10 euroa henkilöjäsen ja 20 euroa perhe.

Uusia jäseniä olemme saaneet jälleen oikein mukavasti: Jukka Heikkonen, Wilhelmiina Kallio, Tiina Oksanen ja Kati Sikiö. Tervetuloa uudet jäsenet seuran toimintaan mukaan! Jäsenrekisterissä on tällä hetkellä 32 sisuvalaista. Kilpailulisenssejä juuri päättyneellä kilpailukaudella seuran jäsenistä oli kuudella ja harrastajalisenssejä oli yksi (2004 kilpailulisenssejä 7, harrastajalisenssejä 2; 2003 kilpailulisenssejä 10). Kilpailuaktiivisuutta on siis vara lisätä roimasti.


Kauden parhaina kisasaavutuksina EM-pronssi ja SM-pronssi

Seuraan saatiin EM-pronssia! Kata ja Otto urakoivan Norjan Hamarissa helmikuun puolivälissä järjestetyissä EM-kisoissa Suomen neljä henkisessä valjakko- ja koirahiihtoviestijoukkueessa pronssin arvoisesti. Muut joukkueen jäsenet olivat Anu Mäkinen, Marika Tiiperi ja Jari Johansson. Norjassa ja Ruotsissa tasoa riittää useampaankin joukkueeseen, mutta Suomi oli muista maista paras ja arvomitali on aina mitali! Ei näitä joka vuosi seuraan saada, joten oikein kovasti onnea Katalle ja Otolle hienosta saavutuksesta!

Sama pari saalisti SM-mitalin Valkeakosken koirahiihdon SM-kisoissa. Suomen taso naisissa on tänä talvena noussut erittäin kovasti, mutta Kata ja Otto onnistuivat silti taistelemaan itselleen SM-pronssia. Hienoa! Muita SM-mitaleita ei tänä vuonna sisuvalaisille herunut. Aktiivisesti kilpailevia oli silti useita ja sisuvalaisia nähtiin talven aikana yli 10 eri kilpailuissa.

Sisuvalaisten kilpailumenestyksestä on koottu kisa kisalta oma sivunsa SiSuVa-nettiin kilpailutoiminnan alle. Tulokset on poimittu niistä kisoista, jotka myös VUL-netin tulosarkistosta (http://www.vul.fi/tulosarkisto.htm) löytyvät. Jos jonkun tulos SiSuVa-netistä puuttuu, niin ilmoitelkaa allekirjoittaneelle. Kootaan perinteitä kunnioittaen joka vuodelta oma sisuva-arkisto.


Koirahiihdon Mölli-Cup 2005

Kolmas koirahiihdon Mölli-Cup-kisattiin Jyväskylässä lauantaisin Keljonkankaan pururadalla valjakkohiihtovuoroilla 15.1., 12.2. ja 12.3. Kaikki osakilpailut saatiin pidettyä etukäteen suunniteltuna ajankohtana. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin matkan pidentämistä 1,6 km:stä 5 km:iin viimeisen eli maaliskuun osakilpailun yhteydessä – huonoin tuloksin. Vain kaksi Ferrari-sarjan koiraa saatiin matkaan ja muutenkin osallistumisinnokkuus oli aiempia vuosia vähäisempää. Oma aktiivinen osallistujajoukkonsa sillä on silti olemassa, mutta jotain tarttis tehdä, jotta cup pysyisi ohjelmassa. Mölli-cupin jatkoa siis mietitään vakavasti kevätkokouksessa. Se näyttää tulleen ainakin tässä muodossaan tiensä päähän.

Ferrari-sarjan cup-tulokset:
1. Katariina Kämppi / lkssu Otto 29
2. Juhani Lukkarinen / kkssu Ransu 27
3. Aino Koskinen / ssu Eddie 13
4. Aino Koskinen / lkssn Ringa 9
5. Heidi Kyyrönen / lkssu Jesse 8
6. Jorma Valli / dn Neme 7
7. Johanna Lepoaho / Vito 6 
Porshe-sarjan cup-tulokset:
1. Kati Sikiö / ben Happy 20
2. Kati Sikiö / ben Hali 16
3. Jaana Järvinen / spn Sisu 15
4. Joonas Hokkanen / bpmu Metka 14
5. Kati Sikiö / ben Tupu 9
6. Reetta Salminen / rhodesiankoira u. Leo 6
7. Johanna Karppinen / Trex 5
Hannele Nyrönen / spn Susie 5
9. Heidi Kyyrönen / xu Rape 4 

Osakilpailukohtaiset tulokset löytyvät SiSuVa-netistä osoitteesta http://www.kolumbus.fi/kati.kettumaki/sisuva/cuptulokset05.htm  


Kevätkokous 2005 ja tulevan kauden toiminta

SiSuVa:n kevätkokous järjestetään la 23.4. tutussa paikassa Keljonkankaan ABC-asemalla Jyväskylässä klo 14. Ennen kevätkokousta pidetään johtokunnan kokous klo 13. Kokouksen aluksi palkitaan stipendein seuran paras ajaja, hiihtäjä ja tulokas. Kokouksen sääntömääräisten asioiden lisäksi pohditaan tulevan kauden kilpailu- ja muutakin toimintaa, joten toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi paikalle. Toimintaa on edelleen mahdollista lisätä, silla talous on edelleen hyvällä mallilla. Tervetuloa kevätkokoukseen vaikuttamaan kaikki uudet ja vanhat jäsenet!


VUL:n vuosikokous

Järjestötoiminnasta kiinnostuneille tiedoksi myös Suomen Valjakkourheilijoiden Liiton vuosikokous, jonne kaikki ovat niin ikään tervetulleita. Vuosikokous pidetään tänä vuonna Iisalmessa la 21.5. klo 13. Heti vuosikokoukseen perään pidetään seurapalaveri, jossa mm. suunnitellaan kilpailukalenteria.


Mastery Sporttiseminaari kestävyyslajien harrastajille kesäkuussa

Suomen Valjakkourheilijoiden liitto ja Raili Pispa Oy järjestävät lauantaina kesäkuun 4. päivä Pajulahden urheiluopistolla Nastolassa koko päivän mittaisen seminaarin, jossa pohditaan mm. seuraavia kysymyksiä: Miten koiraa tulisi harjoittaa, jotta sen kunto kestää kovatkin vaateet? Miten voidaan palautumiseen varattu aika käyttää tehokkaimmin hyväksi?
Ilmoittautumiset: riitta.kempe@vul.fi tai 050-3478356
Seminaarin osanottomaksu: 50 euroa maksetaan Suomen Valjakkourheilijoiden liiton tilille: Nordea 145430-102809, viite 5335 (kuitti mukaan) tai paikan päällä ennen tilaisuuden alkua.
Kaikki sisuvalaiset mukaan, jotka kynnelle kykenevät! Monipuolisessa seminaarissa on jaossa tietoa koiran ruokinnasta eläinfysioterapiaan ja kestävyysvalmennuksesta ovat luennoimassa mm. valmentaja Seppo ”Nitti” Nuuttila ja LTM Olli-Pekka Kärkkäinen!


Koirajuoksu-kisat syyskuussa Jyväskylässä

SiSuVa on anonut la 4.9. koirajuoksukisat Jyväskylään. Kyseessä on syksyllä useammalla eri paikkakunnalla kisattavan koirajuoksu-cupin ensimmäinen osakilpailu. Kisat pidetään Huhtasuon latupohjilla ja kilpailukutsu löytyy kevään kuluessa omasta netistämme tarkempine tietoineen.


Leppoisaa alkavaa kesää hännällisille ja hännättömille!

Puheenjohtaja:
Kati Kettumäki
puh. m. 050 590 3112
email: kati.kettumaki@vul.fi
Sihteeri:
Riitta Kempe
puh. m. 050 347 8356
email: riitta.kempe@vul.fi