2018-2019 Sulan maan SM ratkottu

Valjakkourheilun sulan maan lajien suomenmestaruuskilpailut jatkuivat viikonloppuna Jämi SM World Cup Race -osakilpailussa. L-SVU:n Jämin lentokenttäalueella järjestämä kilpailu painottui isompiin kärryluokkiin.

Kilpailu käytiin vuodenaikaan nähden epätyypillisen lämpimässä säässä. Lämpötilat nousivat yli 16 asteen ja kilpailun toisena päivänä ratoja jouduttiin lyhentämään sääntöjen mukaisesti. Rata ja järjestelyt saivat urheilijoilta kiitosta ja katsojia oli paikalla runsaasti. Continue reading “2018-2019 Sulan maan SM ratkottu”

UVU johtoon RoiCrossin jälkeen

Viime viikonloppuna kilpailtiin Pöyliövaarassa RoiCrossin merkeissä. Rovaniemen Palveluskoirakerhon (RPKK) järjestämä kauden 2. tapahtuma kilpailtiin tuulisessa säässä.

RoiCrossissa oli mukana neljä virallista kilpaluokkaa, joista kolmessa maaliin asti pääsi vaatimusten mukaisesti vähintään kolmen VUL:n alaisen seuran edustajia.

Koirapyöräilyn kilpaluokassa (DBM/DBW) olivat edustettuna sekä miehet että naiset, ja luokan voitti Matti Laaksonen, kuitaten UVU:lle 10 pistettä. Kati Mansikkasalo-Jurvelin pyöräili toiseksi ja kilautti kilpailun isäntäseuralle 5 pistettä. Henna Lappi vei luokasta KVKS:lle kolme pistettä.

Yhden koiran kärryluokassa (DS1) Tuomas Notko jatkoi edellisen kisan malliin voittokulkua ja luokasta KSPK:lle täydet 10 pistettä. Jorma Sääskilahti tuli luokassa kolmanneksi, norjalaisen Sveen Håvardin jälkeen, täten kuitaten RPKK:lle 5 pistettä. KVKS:n Maria Viitahalme vei luokasta seuralleen 3 pistettä.

Myös koirajuoksussa (DCM/DCW) oli yhdistettynä miesten ja naisten luokat, ja UVU:n Matti Laaksonen takoi seuralleen jo kilpailun toisen luokkavoiton ja täydet pisteet. K-SPKY:n Nora Holmström avasi seuransa pistekauden viidellä pisteellä ja Kaisa Lehto kuittasi KSPK:lle kolme pistettä.

Kilpailussa tuomarina toimi Eeva Äijälä. Kilpailun tulostaulukko löytyy seuran kotisivuilta.

Kilpailussa jaettiin yhteensä 56 seuramestaruuspistettä. Kilpailuun sarjakakkosena tullut UVU vei potista 20 pistettä, nousten näin sarjan johtoon. KSPK vei 13 pistettä nousten seitsemänneltä sijalta kolmanneksi, ja isäntäseura RPKK avasi kauden pistetilin 10 pisteellä.

Sarjatilanne kahden kilpailun jälkeen:

Seura 01 Ohkola 02 RoiCross Pisteet
UVU 23 20 43
KVKS 34 6 40
KSPK 10 13 23
TAVES 16 16
SDY 13 13
L-SVU 11 11
IKSY 10 10
RPKK 10 10
SHS 6 1 7
SISUVA 5 5
K-SPKY 5 5
SB 3 3
ALMA 2 2
SRK 1 1
HKK 1 1
POVA 1 1
LKK 1 1
OPKY 1 1

(Sarjataulukko päivitetty 24.9.2019 klo 11:16 alustavien tulosten perusteella)

Seurojen pistetilit auki: KVKS johtoon

Ohkolan Syyskisat järjestettiin tänään 15.9.2018 Mäntsälässä UVU:n toimesta. Kyseessä oli kauden avauskilpailu joka houkutteli erittäin lämpimän syksyn aiheuttamista treenihaasteista huolimatta urheilijoita paikalle jopa 150 startin verran. Koska kyseessä oli myös IFSS World Cup -osakilpailu, oli paikalla myös paljon ulkomaalaisia.

Kyseessä oli kauden avaus, paitsi urheilijoille, myös seuroille. VUL:n seuramestaruuden pistelaskenta käynnistyi tästä kilpailusta. Sateen ja poudan vaihdellessa monipuolinen kilpaluokkatarjonta ja runsas osallistujamäärä toivat seuroille suuren pistesaaliin.

VUL:n seuramestaruudessa seurat saavat pisteitä kaikista virallisista kilpaluokista, joissa maaliin pääsee vähintään kolmen eri seuran edustajat. Parhaiten menesteynyt seura saa 10 pistettä, toiseksi parhaiten pärjännyt 5, kolmanneksi parhaiten pärjännyt 3 ja kaikki muut edustetut seurat saavat yhden pisteen luokasta. (Pistelaskennasta tarkemmin täällä.)

Vesa-Pekka Lehtomäki toi seuralleen KVKS:lle kaikkien aikojen ensimmäisen luokkavoiton ja täydet 10 pistettä kahdeksan koiran kärryluokassa. Sampsa Mäki-Arvela kuittasi toisella sijalla L-SVU:lle viisi pistettä ja Mika Hamari taasen SHS:lle kolme pistettä.

Naisten koirapyöräilyssä täyden 10 pisteen saaliin varmisti Heidi Liimatainen SDY:lle. KVKS:n Henna Lappi toi toisella sijalla seuralleen viisi pistettä. UVU:n Jonna Lipponen toi kilpailua isännöineelle seuralle kolme pistettä, luokan pronssin mentyä myös KVKS:lle. Seuramestaruuspisteitä laskettaessa jokaiselta seuralta huomioidaan vain parhaiten menestynyt urheilija.

Neljän koiran kärryluokka noudatteli tarkasti kasivaljakon mallia. KVKS vei pääpotin Teemu Lojamon valjakolla. Jaakko Pitkänen vei L-SVU:n pottiin viisi pistettä ja Johanna Pellin 7. sija toi kolmen pisteen saaliin.

Miesten koirapyöräilyssä Pekka Niemi toi hurjalla – keskinopeus yli 34 km/h – ajolla Tavesille täydet 10 pistettä. Matti Laaksosen edustamalle UVU:lle viisi pistettä ja Marko Viitahalmeen 7. sija toi KVKS:lle kolme pistettä.

Yhden koiran juniorikärryluokassa Aliina Mäkinen avasi junioripelin kymmenen pisteen arvoisella tuloksella IKSY:lle. Siiri Kytölä-Kempe nappasi SISUVA:lle viisi pistettä ja Amanda Kreivi isäntäseura UVU:lle kolme pistettä.

Aikuisten yhden koiran kärryluokassa KSPK avasi pistesaldon Tuomas Notkon voitolla. KVKS:n kova pistesaalis sai jatko Petri Kiiskin kolmannen sijan tuomalla viidellä pisteellä, latvialaisen vieraan vietyä luokan hopeasijan. Heidi Liimatainen kuittasi tässä luokassa SDY:lle kolme pistettä seitsemännellä sijoituksella.

Miesten koirajuoksussa isäntäseura UVU nappasi pääpotin Marko Vaittisen voitolla, kuitaten seuralle 10 pistettä. Pekka Niemi lisäsi Tavesin saldoon viisi pistettä, ja Vesa Kokkosen neljäs sija avasi Suomen Beauceronin pistetilin kolmella pisteellä.

Kaiken kaikkiaan alustavien tulosten perusteella kauden avauskilpailussa jaettiin 137 pistettä ja pistetilin avasi 15 eri seuraa. KVKS on ensimmäisen kilpailun jälkeen tiukassa johdossa 44 pisteellä. UVU on toisena 23 pistettä, ja Taves kolmantena 16 pisteellä.

Seura DR8 DBW DR4 DBM DS1J DS1 DCM Pisteet
KVKS 10 5 10 3 1 5 34
UVU 3 1 5 3 1 10 23
TAVES 1 10 5 16
SDY 10 3 13
L-SVU 5 5 1 11
IKSY 10 10
KSPK 10 10
SHS 3 3 6
SISUVA 5 5
SB 3 3
JAU 0
ALMA 1 1 2
SRK 1 1
HKK 1 1
POVA 1 1
LKK 1 1

(Tulostaulukko on kirjattu 15.9.2018 klo 22:03 alustavien tulosten mukaisesti.)