Valjakkoajo talvella

Talvisessa valjakkoajossa rekeä vetää monta koiraa. Koirat sijoitetaan pareittain ja peräkkäin reen eteen. Ne kiinnitetään pääliinaan vetovaljaista vetoliinoilla ja kaulapantaan tulevalla kaulaseisingeillä.

Valjakkoajon eri luokissa kilpaillaan 4-30 kilometrin sprinttimatkoilla, 80-250 kilometrin keskipitkillä matkoilla sekä yli 250 kilometriä pitkillä matkoilla. Valjakkoajossa miehet ja naiset kilpailevat samassa luokassa.

Ohitustilanteessa ohitettavan valjakon tulee antaa tietä ohittavalle valjakolle. Ohitusta pyydetään komennolla ”tietä” (eng. ”Trail”). Ohitettavan täytyy pysyä ohituksen ajan koko ajan samassa laidassa valjakkonsa kanssa. Hänen tulee hidastaa vauhtia, jotta ohitus saadaan suoritettua sujuvasti. Kypärä ja ajolasit ovat suositeltavat suojavarusteet.

Valjakon kaikkien koirien tulee kyetä työskentelemään yhdessä ja keulassa olevien johtajakoirien merkitys on suuri.

Reessä on kolme erilaista jarrusysteemiä: piikkijarru, jarrumatto ja lumiankkuri. Ajaja seisoo jalaksilla, pitää kiinni ja ohjaa ohjauskaaresta. Reen etuosan muodostaa puskukaari. Lisäksi reessä on varusteiden ja koiran kuljetukseen suunniteltu rekipussi.

Keskipitkillä ja pitkillä matkoilla vaaditaan lisäksi talviolosuhteissa selviytymiseen liittyvää varustusta. Kypärä suojaa ajajan päätä kaatumistilanteessa ja suojalasit ennaltaehkäisevät tassuista lentävien lumikokkareiden aiheuttamia silmävammoja.

Ajajan täydellisessä hallinnassa oleva ja kovaa vauhtia mutkaisella ja kapealla metsäreitillä etenevä monen koiran valjakko on aina upeaa katseltavaa