World Cupin kilpailut Suomessa syksyllä 2017

Suomeen on anottu ja saatu IFSS:lta kaksi sulanmaan maailman cupin kilpailua syksylle 2017. Jämin SM-kilpailu on toinen ja Hangover -kilpailu on toinen. Kilpailija tarvitsee näihin kilpailuihin kansainvälisen ajajan tunnistenumeron eli DID-lisenssin vain jos hän aikoo kilpailla maailman cupin pisteistä. Muutoin kansalliseen kilpailuun osallistumiseen riittää VUL:n lisenssi kuten muihinkin kilpailuihin Suomessa.

Kurinpitotoimikunnan tiedote: 1.9.2017

Aarne Karjala kilpailukieltoon

Suomen Valjakkourheilijoiden liiton liittohallitus on asettanut Aarne Karjalan kilpailukieltoon 31.12.2017 saakka liiton kurinpitosääntöjä vastaan rikkomisesta.

Liiton kurinpitotoimikunta käsitteli kesäkuussa Aarne Karjalaa vastaan tehdyn valituksen, jonka mukaan Aarne Karjala oli käyttäytynyt liiton kurinpitosääntöjen vastaisesti. Alustavassa selvityksessä ilmeni, että hän on esittänyt mm. sosiaalisessa mediassa ja tekstiviestein uhkaavia ja epäasiallisia viestejä kanssakilpailijoille ja kilpailujärjestäjille.

Kurinpitotoimikunta teki asiasta vireilletuloilmoituksen kesäkuussa. Ilmoituksesta huolimatta hän jatkoi sääntöjenvastaista käytöstä, lähettäen myös kurinpitotoimikunnan puheenjohtajan ja liiton varapuheenjohtajan sosiaalisen median tilille, sähköpostiin, tekstiviesteihin ja puhelinvastaajaan erittäin epäasiallisia viestejä.

Kurinpitosuositus alustavan selvityksen perusteella olisi ollut kirjallinen varoitus, kuten myös viereilletuloilmoituksessa todettiin. Koska Aarne Karjala kuitenkin ilmoituksesta ja suullisesta varoituksesta huolimatta jatkoi erittäin epäasiallista käyttäytymistä, ja jopa otti sen piiriin uusia tahoja, ei varoitusta voida pitää uskottavana kurinpitokeinona. Kurinpitotoimikunnan puheenjohtajaa vastaan hyökkääminen on rinnastettavista tuomarin koskemattomuuden rikkomiseen.

Liittohallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 16.8.2017. Asiasta päätettäessä liiton varapuheenjohtaja jääväsi itsensä päätöksenteosta. Kokous päätti kilpailukiellon asettamisen puolesta yksimielisesti. Kilpailukielto astuu voimaan välittömästi ja kattaa kaikki liiton alaiset kilpailut.

Kurinpitotoimenpiteen kohde voi valittaa asiasta urheilun oikeusturvalautakuntaan.

TIEDOTE PDF-MUODOSSA

VUL:n lisenssien osto siirtyy Suomisport-palveluun

Kaikki VUL:n lisenssien myynti siirtyy tulevan kauden alusta 1.9.2017 uuteen Suomisport -palveluun. Kaikkien urheilijoidemme tulee rekisteröityä Suomisport -palvelun käyttäjiksi. Alaikäisten kohdalla huoltajan tulee tehdä rekisteröityminen ja liittää alaikäinen lapsi oman profiilinsa alle lisenssin ostamista varten. Palveluun voi rekisteröityä jo nyt ennakkoon, mutta huomioithan että lisenssin ostaminen on mahdollista vasta kauden alusta. Myös kaikkia tuomareita pyydetään rekisteröitymään palveluun.

Kirjaudu sisään Suomisportin sivuille täältä

Syötä joko sähköpostiosoitteesi tai puhelinnumerosi johon voit ottaa vastaan tekstiviestejä ja paina Lähetä minulle kirjautumislinkki -nappia. Saat puhelimeesi tai sähköpostiisi linkin tai kirjautumissalasanan palveluun ja pääset syöttämään tarvittavat tiedot järjestelmään.

Lisenssin ostamisessa lisenssi ja vakuutus myydään erikseen. Valitse palvelusta oikea lisenssi ja tarvittaessa vakuutus ja siirry ohjeiden mukaan maksamaan.

Lisenssiä ostettaessa valitaan ensin lisenssi, sitten seura jota edustaa (muistakaa hoitaa seuran jäsenmaksuasiat kuntoon ennen lisenssin ostamista) ja tämän jälkeen valitaan vakuutus ostettavaksi lisenssin mukana tai jos on oma vakuutus joka kattaa lajin. Tämän jälkeen palvelu ohjaa maksamaan.

Talven ja kevään 2018 kilpailukalenteri

Kilpailukalenteri talvi 2018

Törmis-Sprint, 6. – 7.1.2018, Tervola, Törmävaara.

Ukkohalla-Paljakka Ajot, 13. – 14.1.2018, Hyrynsalmi

Kollaa kestää ja koirat juoksee, 27.1.2018, Kontiolahden ampumahiihtostadion, Kontiolahti

Liepeen koirahiihto, 4.2.2018, Mustavuoren kuntorata, Lievestuore

Ruunaa Race, 9. – 11.2.2018, Ruunaan matkailu, Pankakoski

Eastpoint Open, 16. – 17.2.2018, Ruunaan matkailu, Pankakoski

Ohkolan Talvikisa 2018, 17.2.2018, Ohkola, Mäntsälä.

Kuusamo MD, 16. – 17.3.2018, Ollilan lomamajat, Soosoniemi, Kuusamo.

SHS:n seuramestaruuskilpailut, 24. – 25.3.18, Metsäkartano, Rautavaara

Gold Rush Run, 30.3. – 1.4.2018, Tankavaaran Kultakylä, Tankavaara

 

Kilpailukalenteri kevät 2018

Ohkolan kevätkisa 2018, 21.4.2018, Ohkola, Mänsälä

Siperianhuskyseuran iloinen kevätkilpailu, 29.4.2018, Jylli tai Jämi

Jämin kevätkisa 2018, 5.5.2018, Sormelantie 100, Jämijärvi

 

TARKEMPIA ENNAKKOTIETOJA KILPAILUISTA

MD-CUPIN ILMOITUS

Infoa urheilijoille!!

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry on avannut internetsivuilleen uuden Puhtaasti paras -verkkokoulutuksen. Sen avulla urheilijat ja heidän tukijoukkonsa voivat helposti oppia uutta ja varmistaa tietonsa antidopingasioista.

Verkkokoulutuksen sisältö perustuu antidopingsäännöstöihin.Verkkokoulutus mahdollistaa paikkaan ja aikaan sitomattoman antidopingkoulutuksen, koska jokaisella urheilijalla on oikeus saada antidopingtietoa ja -koulutusta. Puhtaan urheilun ja reilun pelin edistäminen on myös jokaisen toimijan velvollisuus.

Puhtaasti paras -verkkokoulutukseen kuuluu seitsemän moduulia, joissa on tietoa antidopingasioista. Kunkin moduulin suorittamiseen kuluu 3-4 minuuttia. Moduuleissa on videoita ja harjoituksia. Kun urheilija on suorittanut kaikki moduulit, hän saa koulutuksesta sähköpostitse diplomin. (HUOM!! Säilytä tämä diplomi!!)

Lajiliitot ja oppilaitokset pystyvät käyttämään verkkokoulutusta itsenäisesti omissa urheilija- ja valmentajakoulutuksissaan. Se tukee ja täydentää jo olemassa olevia koulutusmalleja eikä ole tarkoitettu korvaamaan perinteisiä koulutustapoja. Verkkokoulutuksen avulla pystytään esimerkiksi varmistamaan kisoihin lähtevän joukkueen tietämys antidopingasioista tai sitä voidaan käyttää osana valmentajakoulutusta.

TÄSTÄ LINKISTÄ VERKKOKOULUTUKSEEN

Kaudella 2017-2018 verkkokurssin suorittaminen on suositeltavaa maajoukkueurheilijoille ja toki myös kaikille kilpailuihin osallistuville. 1.9.2018 alkavalla kaudella kurssin suorittaminen on pakollista maajoukkuepaikan saamiseksi. Tutustukaa siis kurssiin ja  suoritettuanne sen, tallentakaa diplomi talteen myöhempää käyttöä varten.

Viestinnän kehittämishanke

Osana VUL:n viestinnän kehittämishanketta toteutetaan kysely, johon toivotaan mahdollisimman monen harrastajan vastausta. Aikaa vastaamiseen on 30.9. saakka.

Osana VUL:n viestinnän kehittämishanketta toteutetaan kysely, johon toivotaan mahdollisimman monen harrastajan vastausta. Aikaa vastaamiseen on 30.9. saakka.

Liitto on käynnistämässä viestinnän kehittämishankkeen. Suunnitelma laaditaan 2017 loppuun mennessä, ja se toteutetaan 2018-2019 aikana. Suunnitelman tavoitteiden asettamiseksi suoritamme kyselyn jäsenistölle.

Kyselyyn vastaaminen kestää muutaman minuutin. Se on jaettu kolmeen osa-alueeseen: vastaajan demografiset tiedot (ikä, asuinpaikkakunta ja niin edelleen), vastaajan lajitausta erityisesti kilpailun näkökulmasta, sekä viestintää koskevat kokemukset ja toiveet.

Kysely on avoinna syyskuun loppuun asti. Vastaukset käsitellään nimettöminä. Vastauksia voidaan käyttää myös liiton muussa kehittämistoiminnassa.

KYSELYYN PÄÄSET VASTAAMAAN TÄÄLTÄ