Seurojen pistetilit auki: KVKS johtoon

Ohkolan Syyskisat järjestettiin tänään 15.9.2018 Mäntsälässä UVU:n toimesta. Kyseessä oli kauden avauskilpailu joka houkutteli erittäin lämpimän syksyn aiheuttamista treenihaasteista huolimatta urheilijoita paikalle jopa 150 startin verran. Koska kyseessä oli myös IFSS World Cup -osakilpailu, oli paikalla myös paljon ulkomaalaisia.

Kyseessä oli kauden avaus, paitsi urheilijoille, myös seuroille. VUL:n seuramestaruuden pistelaskenta käynnistyi tästä kilpailusta. Sateen ja poudan vaihdellessa monipuolinen kilpaluokkatarjonta ja runsas osallistujamäärä toivat seuroille suuren pistesaaliin.

VUL:n seuramestaruudessa seurat saavat pisteitä kaikista virallisista kilpaluokista, joissa maaliin pääsee vähintään kolmen eri seuran edustajat. Parhaiten menesteynyt seura saa 10 pistettä, toiseksi parhaiten pärjännyt 5, kolmanneksi parhaiten pärjännyt 3 ja kaikki muut edustetut seurat saavat yhden pisteen luokasta. (Pistelaskennasta tarkemmin täällä.)

Vesa-Pekka Lehtomäki toi seuralleen KVKS:lle kaikkien aikojen ensimmäisen luokkavoiton ja täydet 10 pistettä kahdeksan koiran kärryluokassa. Sampsa Mäki-Arvela kuittasi toisella sijalla L-SVU:lle viisi pistettä ja Mika Hamari taasen SHS:lle kolme pistettä.

Naisten koirapyöräilyssä täyden 10 pisteen saaliin varmisti Heidi Liimatainen SDY:lle. KVKS:n Henna Lappi toi toisella sijalla seuralleen viisi pistettä. UVU:n Jonna Lipponen toi kilpailua isännöineelle seuralle kolme pistettä, luokan pronssin mentyä myös KVKS:lle. Seuramestaruuspisteitä laskettaessa jokaiselta seuralta huomioidaan vain parhaiten menestynyt urheilija.

Neljän koiran kärryluokka noudatteli tarkasti kasivaljakon mallia. KVKS vei pääpotin Teemu Lojamon valjakolla. Jaakko Pitkänen vei L-SVU:n pottiin viisi pistettä ja Johanna Pellin 7. sija toi kolmen pisteen saaliin.

Miesten koirapyöräilyssä Pekka Niemi toi hurjalla – keskinopeus yli 34 km/h – ajolla Tavesille täydet 10 pistettä. Matti Laaksosen edustamalle UVU:lle viisi pistettä ja Marko Viitahalmeen 7. sija toi KVKS:lle kolme pistettä.

Yhden koiran juniorikärryluokassa Aliina Mäkinen avasi junioripelin kymmenen pisteen arvoisella tuloksella IKSY:lle. Siiri Kytölä-Kempe nappasi SISUVA:lle viisi pistettä ja Amanda Kreivi isäntäseura UVU:lle kolme pistettä.

Aikuisten yhden koiran kärryluokassa KSPK avasi pistesaldon Tuomas Notkon voitolla. KVKS:n kova pistesaalis sai jatko Petri Kiiskin kolmannen sijan tuomalla viidellä pisteellä, latvialaisen vieraan vietyä luokan hopeasijan. Heidi Liimatainen kuittasi tässä luokassa SDY:lle kolme pistettä seitsemännellä sijoituksella.

Miesten koirajuoksussa isäntäseura UVU nappasi pääpotin Marko Vaittisen voitolla, kuitaten seuralle 10 pistettä. Pekka Niemi lisäsi Tavesin saldoon viisi pistettä, ja Vesa Kokkosen neljäs sija avasi Suomen Beauceronin pistetilin kolmella pisteellä.

Kaiken kaikkiaan alustavien tulosten perusteella kauden avauskilpailussa jaettiin 137 pistettä ja pistetilin avasi 15 eri seuraa. KVKS on ensimmäisen kilpailun jälkeen tiukassa johdossa 44 pisteellä. UVU on toisena 23 pistettä, ja Taves kolmantena 16 pisteellä.

Seura DR8 DBW DR4 DBM DS1J DS1 DCM Pisteet
KVKS 10 5 10 3 1 5 34
UVU 3 1 5 3 1 10 23
TAVES 1 10 5 16
SDY 10 3 13
L-SVU 5 5 1 11
IKSY 10 10
KSPK 10 10
SHS 3 3 6
SISUVA 5 5
SB 3 3
JAU 0
ALMA 1 1 2
SRK 1 1
HKK 1 1
POVA 1 1
LKK 1 1

(Tulostaulukko on kirjattu 15.9.2018 klo 22:03 alustavien tulosten mukaisesti.)

Sääntö- ja lisenssiasiaa urheilijoille

IFSS:n kilpailusäännöt on päivitetty ja ne ovat nyt suomennettuina VUL:n nettisivuilla. Kaikkien urheilijoiden tulisi käydä päivitetyt säännöt läpi ennen kilpailukauden alkua.

IFSS:n päivitetyt kilpailusäännöt löytyvät täältä

Lisenssiasiaa:

VUL on linjannut, että syksyn koirajuoksun SM-luokkiin saa osallistua lisenssiehtojen mukaisesti kilpailu- ja harrastajalisenssillä vaikka kevään liittokokouksen sääntömuutoksessa puhutaan sanatarkasti vain kilpailulisenssistä. Lisenssiasiaa tullaan käsittelemään uudemman kerran kevään 2019 liittokokouksessa. Harrastajalisenssillä saa kilpailla yhden kansallisen tason kilpailun tai SM-kilpailun, mutta ei kansainvälisiä kilpailuja (esim. MM, EM, SOC tai World-cup). Kertalisenssi ei käy SM-luokkaan.

Kilpailukalenteri talvi- ja kevätkaudelle 2019

LD = pitänmatkan kilpailu
MD = keskipitkänmatkan kilpailu
Sp = sprinttikilpailu

11. – 13.1.2019 Ukkohalla-Paljakka ajot, AVEK, Puolanka, MD-CUP kansallinen
kansalliset luokat: MD12 160km, MD4 70km
muuta: MD8 2 x 40 km retkiluokka ja koirahiihto 1 x 35 km ahkiolla tai ilman 1-2 koiraa

18. – 20.1.2019 Lapland Quest, Tulva, Sieppijärvi
kansalliset luokat: LDU 200 km, MD6 2 x 40 km

2.2.2019 Liepeen koirahiihto, K-SPKY, kansallinen koirahiihtokilpailu
kansalliset luokat: koirahiihto miehet A ja B 12 km ja naiset A ja B 12km, koirahiihto veteraanit miehet A ja B 5 km ja naiset A ja B 5 km, koirahiihto pojat A ja B ja tytöt A ja B 5 km, koirahiihto juniorit tytöt A ja B 3 km ja pojat A ja B 3 km, koirahiihdon harrastusluokka 5 km

7.2 – 9.2.2019 Eastpoint Open, CE
tuomari: Hannu Miettinen
SM-LUOKKA: LD8 300 km
LDL rajoitettu luokka / kansallinen on rajoitettu 10 koiran luokaksi

15.2. – 17.2.2019 Ruunaa Race, CE, MD-CUP
tuomari: Hannu Miettinen
SM-LUOKAT: MD12 3 x 45 km, MD6 3 x 45 km, MD4 3 x 33 km
MD 12 on rajoitettu MD10. MD12 ja MD6 on haettu world cup -kilpailuksi.

23. – 24.2.2019 Jämin talvi, L-SVU, Jämijärvi
kansalliset luokat: Sp4 2 x 8 km, Sp4J 2 x 8 km, Sp8 2 x 16 km, SpH 1-2 matka n. 5 km kilpailuvälineenä reki tai kilpapotkukelkka, lapset

16. – 17.3.2019 Sprintti-SM, SHS, Metsäkartano
tuomari: Eeva Äijälä
SM-LUOKAT: Sp4 2 x 8 km, Sp4J 2 x 8 km, Sp6 2 x 12 km, Sp8 2 x 16 km, SpU 2 x 24 km
kansalliset luokat: Sp2 2 x 5 km, koirahiihdon harrastusluokka 2 x 5 km, valjakkoajo juniorit 2 x 4 km, lapset 100m (vain la)

22.3. – 24.3.2019 Kuusamo MD, CE, MD-CUP, kansallinen
kansalliset luokat: MD12 2 x 43 km, MD6 2 x 43 km, MD4 2 x 20 km, perjantaina kuuden koiran safari/harrasteluokka 20 km

29.3. – 31.3.2019 GRR, P-LVU, MD-CUP
tuomari: Pekka Mertala
SM-LUOKKA: LDU 280 km
kansalliset luokat: MD6 2 x 45 km
muuta: lisäksi MD8 2 x 75 km

KEVÄTKAUDEN KILPAILUT

4.5.2019 Jämin kevätkisa 2019, L-SVU, Jämijärvi
kansalliset luokat: DBM/W 5 km, DCM/W 5 km, DCMJ/WJ 3 km, DSH1-2 (DSH 1 ja DSH 2) 5 km, DCH 3 km, DS1 5 km. DS1J 5 km, DS2 5 km, DR4 5 km, DR4J 5 km, DR8 n. 7 km

Seuramestaruuden pistelaskenta

Syksystä 2018 alkaen Suomen Valjakkourheilijoiden liiton kisakalenterin seuraamiseen tulee uusi ulottuvuus: seuramestaruuden ratkominen. Alla on selvitetty, miten valjakkourheilun seuramestaruuden pisteet jaetaan.

Seuramestaruuden ratkaisemiseksi ei järjestetä uusia kilpailuja tai luokkia, vaan seurat saavat pisteitä kisakalenteriin merkittyjen tapahtumien osalta kaikista virallisista kilpaluokista, joissa maaliin pääsee vähintään kolmen eri seuran edustajia.

Seuramestaruuspisteitä saa kaikista viralliseen kilpailukalenteriin merkityistä kilpailuluokista, joissa maaliin on päässyt vähintään kolmen eri seuran edustajia.

Jotta pisteiden laskenta on ylipäänsä mahdollista, tulee 2018 syksystä alkaen kaikista virallisista kilpailutuloksista selvitä suomalaisten urheilijoiden edustama seura.

Jokainen seura saa kuitenkin pisteitä vain parhaiten sijoittuneen urheilijansa mukaisesti. Muita saman seuran maaliin päässeitä ei huomioida pisteseurannassa. Näin ollen pienet seurat saavat tasoitusta kokonaisvoitosta kilpailtaessa.

Pisteitä jaetaan seuraavasti:

  1. Kilpaluokan voittanut seura saa 10 pistettä
  2. Kilpaluokassa toiseksi parhaiten pärjännyt seura saa 5 pistettä
  3. Kilpaluokassa kolmanneksi parhaiten pärjännyt seura saa 3 pistettä
  4. Kaikki muut kilpaluokassa maaliin päässeet seurat saavat yhden pisteen

Seuramestaruuden tärkein tehtävä on nivoa kilpailukalenterin varsin erilaiset kilpailut yhdeksi kaudeksi ja korostaa seurojen merktystä urheilijoita ja lajeja yhdistävänä voimana. Ehkäpä kauden aikana seurapisteet motivoivat seuratason edustusurheilijoita laajentamaan omaa lajivalikoimaansa – kesälajien huiput voivat napsia seuralleen pisteitä talvilajeissa, ja toisin päin.

Seuramestaruuden voittaa seura, jonka urheilijat edustavat lajia monipuolisesti, aktiivisesti ja menestyksekkäästi ympäri vuoden. Yhteistyö ratkaisee!

Jokainen voi jo alkaa omassa mielessään laskeskelemaan, mikä seura mahtaa ensimmäisenä saada haltuunsa kiertopalkinnon, pian alkavan kauden päätyttyä.

Mikäli edellä olevasta selityksestä oli vaikea saada otetta, voi pistelaskentaan tutustua myös män videon avulla.

EDIT: Artikkelia korjattu 6.9.2018. Jutussa viitattiin aiemmin syksyyn 2019. Seuramestaruuden pistelaskenta alkaa syksyllä 2018. (-jukkis)