Jyvskylän yliopiston ja KIHU:n tutkimuskysely naisurheilijoille 31.8.2020 saakka

Naisurheilijoiden hormonaalisen toiminnan haasteet on huonosti ymmärretty asia suomalaisessa urheilussa. Jyväskylän yliopisto yhdessä Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimuskeskuksen kanssa on käynnistänyt tutkimuksen, jonka tarkoituksena on selvittää kuukautiskierron ja hormonaalisen ehkäisyn käyttöä sekä kuukautiskiertoon liittyvien oireiden yleisyyttä suomalaisilla urheilijoilla.
Lisäksi tarkoituksena on lisätä tietoa siitä miten kuukautiskierto ja hormonaalinen ehkäisy sekä niihin mahdollisesti liittyvät oireet vaikuttavat harjoitteluun ja kilpailemiseen.
Tutkimuksen avulla rakennetaan terveyden seurantajärjestelmää, jonka avulla voisimme puuttua varhaisemmin naisurheilijan suhteellisen energiavajeen ja kuukautishäiriöiden aiheuttamiin riskeihin.

Kyselyyn toivotaan vastauksia kaikilta urheilevilta (kilpakuntoilijasta huippu-urheilijaan) ja yli 15-vuotiailta naisilta. Tutkimus toteutetaan anonyymisti Webpropol-kyselyllä. Kyselyn vastaamiseen menee noin 15-25 minuuttia. Kyselyaikaa on jatkettu 31.8.2020 asti.

LISÄTIETOJA JA LINKKI KYSELYYN LÖYTYY TÄÄLTÄ