KVKS valjakkourheilun seuramestari 2018-2019!

Kymen Vetokoiraseura (KVKS) on voittanut Suomen Valjakkourheilijoiden liiton seuramestaruuden kaudella 2018-2019. Seuramestaruus tuli lopulta selvällä piste-erolla muihin kärkikolmikon seuroihin. Seuramestaruudesta kilpailtiin nyt ensimmäistä kertaa.

Kevättalven ja kevään aikana sarjassa kilpaltiin viidessä eri osakilpailussa.

Sprintti SM, Rautavaara

SHS:n järjestämä sprinttimatkojen SM-kilpailu keräsi reilusti osanottajia. Kahdeksan koiran sprintin SM-kultaa ja KVKS:lle 10 pistettä kuittasi Vesa-Pekka Lehtomäki. SM-hopeaa ajoi CE:n Pia-Liisa Alpua, joka alle minuutin erolla nappasi seuralleen viisi pistettä. Pronssille, kolmen pisteen arvoisesti, ajoi IKSY:n Ari Laitinen. Luokassa ajettiin 2 x 15,8 km matka.

Kuuden koiran luokassa ajettiin 2 x 10,6 km matka. SM-kultaa ja kymmenen pistettä ajoi SISUVA:n Riitta Kempe, ajalla 40:30. SM-hopeaa ja seuralle viisi pistettä kuittasi CE:n Laura Ikonen. Kolme pistettä ja RNB-suomenmestaruuden luokasta kuittasi SHS:n Susanna Bürkland.

Neljän koiran SM-luokassa kilpaltiin 2 x 7,7 km matkalla. SM-kultaa ja RPKK:lle kymmenen pistettä nappasi Vesa-Pekka Jurvelin, joka on totuttu näkemään yleensä hiihtoladulla. SM-hopeaa alle minuutin erolla ajoi Niina Forsblom, ja KVKS:lle siten viisi pistettä. Kolme pistettä UVU:lle ja SM-pronssia luokasta ajoi Jenni Kreivi.

Kahden koiran sprintissä kilpailtiin 2 x 5km matkalla kansallisessa kilpaluokassa, ja luokan voitosta L-SVU:lle 10 pistettä Sonja Purran suorituksella. SHS:lle luokasta viisi pistettä Marko Pasasen ajolla, ja UVU:lle kolme pistettä Carolina Lindströmin ajolla.

Veteraanien koirahiihdossa kilpailtiin viiden kilometrin radalla. Luokasta KVKS:lle kymmenen pistettä Meeri Puustellin suorituksella, UVU:lle viisi pistettä Jenni Kreivin hiihdolla ja neljänneksi kolmeen pisteen arvoisesti SISUVA:n Ripsa Järvi, KVKS:n V-P Lehtomäen hiihdettyä luokassa kolmanneksi.

Kaiken kaikkiaan kilpailussa jaettiin 104 seuramestaruuspistettä, joista KVKS 26, SISUVA 14 pistettä ja L-SVU 13.

Kuusamo MD

Carelian Eastpoint järjesti keskipitkänmatkan kilpailun Kuusamon kauniissa maisemissa 22. – 24.3.2019.

Kahdentoista koiran luokassa kilpailtiin 2 x 43 km matkalla. Luokan voittoon ajoi CE:n Kimmo Laasonen ajalla 03:59:56, ja isäntäseuralle siis 10 pistettä. Tälläkin kertaa kilpailu oli houkutellut ansiokkaasti mukaan myös ulkomaalaisia kilpavaljakoita, ja luokan toinen ja kolmas sija menivät Suomen ulkopuolelle. Neljänneksi, viiden pisteen arvoisesti ajoi SHS:n Jussi Pietikäinen ajalla 4:42:53, perässään seuratoverinsa Kari-Matti Bruun. Janne Venäläinen nappasi siten kuudennelta sijalta kolme pistettä AVEK:lle.

Kuuden koiran luokassa kilpailtiin samalla radalla ja matkalla. Luokan voiton T-LVU:n Susanna Saarijärvi, kymmenen pistettä siis Tunturi-Lappiin. SHS nappasi luokasta viisi pistettä kun Jenna Behm ajoi toiseksi ja Krista Kanerva kolmanneksi. Mari Anttila vei SISUVA:lle kolme pistettä neljänneltä sijalta.

Neljän koiran luokassa ajettiin 2 x 20 km kilpailumatka. Isäntäseura kartutti taas pistetiliään pääpotin verran, kun Pia-Lisa Alpua ajoi luokan voittoon. SISUVA:lle luokasta viisi pistettä Sanna Polson ajolla, ja L-SVU:lle kolme pistettä Heikki Alpuan suorituksella.

Kilpailussa jaettiin kaikkiaan 59 pistettä, joista isäntäseura CE piti 21, SHS 11 ja T-LVU 10 pistettä.

Gold Rush Run, Tankavaara

Pohjois-Lapin Valjakkourheilijat järjesti Tankavaaran kultakylässä pitkän- ja keskipitkänmatkan kilpailun, joka kasvattaa suosiotaan vuodesta toiseen.

Pitkän matkan avoimessa luokassa kilpailtiin 330 kilometrin kisamatkalla. T-LVU vei luokasta kymmenen pistettä Riku Setälän vietyä suomenmestaruuden ajalla 30:07:48. L-SVU:lle luokasta viisi pistettä kun Ole Wingren ajoi SM-hopeaa kymmenisen minuuttia kärkeä hitaammalla ajalla. SM-pronssia vei Raine Niemi, ja isäntäseura P-LVU:lle siten kolme pistettä.

Kahdeksan koiran keskipitkällä matkalla kilpailtiin 2 x 75 km kisamatkalla. Luokan pääpotin vei T-LVU Pauliina Tirkkosen ajolla, seuratoveri Hannu Tirkkosen seuraamana. SHS nappasi luokasta viisi pistettä Jussi Pietikäisen kolmannella sijoituksella. Kolme pistettä jaettiin lopulta kahdeksannelta sijalta Valentijn Beetsin edustamalle CE:lle, välissä olevien kuskien kaikkien edustaessa T-LVU:ta.

Kuuden luokan luokassa kilpailumatkana oli 2 x 47 km. Luokan voittoon ajoi puolalainen Lukas Ptaz, joten seuramestaruuden täysi potti jaettiin toiselta sijalta T-LVU:lle, Susanna Saarijärven suorituksella. Viisi pistettä nappasi SHS Krista Kanervan ajettua kolmanneksi. Kolme pistettä viidenneltä sijalta CE:lle, Jari Snåren suorituksella.

Kilpailusta jaettiin yhteensä 58 pistettä, joista T-LVU vei 30, SHS 10 ja L-SVU ja CE molemmat 6 pistettä.

Iloinen kevätkilpailu, Lohja

Suomalainen Siperianhuskyseura SHS järjesti ensimmäistä kertaa kilpailun Lohjan harjun liikunta-alueella. Kilpailu käytiin aurinkoisessa säässä.

Isäntäseura sai kilpailussa hyvän startin kun sen urheilijat ajoivat tuplavoittoon neljän koiran kärryluokassa. Voittoon Susanna Bürkland ajalla 09:50 ja toiseksi Lauri Kivioja. Kolmannelta sijalta vei L-SVU Sampsa Mäkiarvelan ajolla. L-SVU ja SHS hallitsivat myös muuten tulostaulukon kärkipäätä, joten kolme pistettä jaettiin UVU:lle kahdeksannelta sijalta, johon sijoittui Jukka-Pekka Ahonen. Luokassa oli suunniteltu ajettavaksi 2 x 5 km, mutta lämpötilan noustua toinen kierros peruttiin, ja ensimmäisen kierroksen tulokset jäivät voimaan.

Yhden koiran kärry- , tai tuttavallisemmin kikkariluokassa KVKS ajoi peräti triplavoittoon. Kymmenen pisteen suorituksesta vastasivat Kai Immonen, Petri Kiiski ja Hanna Kaipiainen. Viisi pistettä luokasta vei UVU Tanja Ignatiuksen ja Noora Waltarin suorituksilla, ja kolme pistettä kuudennelta sijalta ALMA:lle, Ilpo Hacklinin suorituksella.

Kilpailussa jaettin yhteensä 37 pistettä, joista SHS ja molemmat veivät 10 pistettä ja UVU 8.

Jämin kevätkilpailu

L-SVU järjesti kauden päätöskilpailun Jämijärvellä, jossa ajettiin lentokentän maastoon rakennetulla radalla. Edellisestä viikonlopusta poiketen Jämin kevätkilpailu ajettiin hyytävissä olosuhteissa, ja kilpailijat osoittivat hienoa urheiluhenkeä haastavissa olosuhteissa!

Koirapyöräilyssä ajettiin 4,9 km radalla. Luokassa ajoi tuplavoittoon UVU, Juha Lipposen ja Timo Waltarin suorituksilla, vieden siis seuralleen 10 pistettä. Viisi pistettä kolmannelta sijalta KVKS:lle vei Kirsi Immonen, ja kolme pistettä POVA:lle Elisabeth Killinen.

Neljän koiran luokassa isäntäseura L-SVU vei pääpotin Sampsa Mäkiarvelan voiton turvin. Toiselle sijalle ajoi SHS:n Johanna Pelli, seuratoverinsa Tuija Laaksosen seuraamana. SHS:lle siis viisi pistettä. Anne Mäkimaa nappasi KVKS:lle kolme pistettä neljänneltä sijalta.

Yhden koiran kärryluokassa pääpotin, kymmenen pistettä vei KSPK Tuomas Notkon ajolla. Seuraavat kolma sijaa menivät KVKS:lle, Petri Kiiskin, Kirsi Immosen ja Maria Viitahalmen ajamana, viiden pisteen arvoisesti. Kun viidenneksikin ajoi KSPK:n Jouko Torkell, menivät kolme pistettä UVU:lle, Jonna Lipposen ajettua kuudenneksi.

Kilpailusta jaettiin yhteensä 58 pistettä, joista sarjan kärkikaksikko KVKS ja UVU veivät molemmat 13 pistettä, ja sarjakolmonen L-SVU 10 pistettä.

2018-2019 seuramestaruuden voitti KVKS

Kauden aikana seuramestaruuspisteitä jaettiin 21 kilpailussa, yhteensä 567 pistettä. KVKS voitti kauden selvästi 246 pisteen saaliilla. Toiseksi sijoittu UVU 145 pisteellä ja kolmanneksi L-SVU 137 pisteellä.

Ylläolevassa kuvaajassa on esitetty lopulta kärkikymmenikköön nousseiden seurojen tuloskehitys kauden aikana. KVKS johti kilpailua käytännössä koko kauden ajan, ja UVU pysytteli toisella sijalla. Loppua kohden kilpailu selvästi tiukentui, ja usealla seuralla olisi ollut mahdollisuus mitalisijoihin.

Sarja on vielä uusi, ja valtaosa seuroista ei kauden aikana tiettävästi juuri organisoinut edustajien osallistumista. Pienellä taktikoinnilla luokkavalinnoissa voisi seuramestaruustulosta kuitenkin merkittävästi muuttaa; kun pisteitä jaetaan seuralle vain yhden, parhaiten menestyneen edustajan perusteella per luokka, on seuran etuna että sen edustajat ovat hajautuneina mahdollisimman useaan eri luokkaan.

Seuramestareiden kommentit

Seuramestaruuden palkinto luovutetaan KVKS:lle kauden 2019-2020 ensimmäisessä osakilpailussa, RoiCrossissa Rovaniemellä 21.9. Jatkossa seuramestaruuspalkinto jaetaan kauden päätteeksi, edellisen kauden mestarin päättämässä paikassa. Samalla urheilijoille tarjoutuu mahdollisuus juhlistaa päättynyttä kautta yhdessä.

Ehdottomasti virkistävä uusi kulma lajiimme. Vakiintuessaan voi varmasti olla positiivinen vaikutus seurojen uusien harrastajien rekrytointiin ja lajikirjon kasvuun seuran sisällä, myös tällä hetkellä pienemmissä seuroissa. Ja vielä, kun saadan “kevätjuhlat” ensi vuonna käynnistettyä perinteeksi, niin avot. Tulee olemaan mukavaa tavata harrastajia myös kisojen tai treenien ulkopuolla, siviileissä. Tervetuloa siis kaikki ensi kesän korvalla Kouvolaan juhlimaan uutta seuramestari ja päättämään kausi kanssamme hyvissä tunnelmissa.

Näin summasi ajatuksiaan Niina Forsblom, KVKS:n puheenjohtaja. Onneksi olkoon, KVKS!

Kiitoksia kaikille seuramestaruuskamppailuun osallistuneille seuroille, urheilijoille ja erityisesti kilpailunjärjestäjille!

Koko kauden tulostaulukko löytyy täältä.