Koirahiihto-opas

valiviiva526.jpg (2063 bytes)

Varusteet | Koirahiihdon aloittaminen | Käytännön vinkkejä | Latukäyttäytyminen | Koirahiihto kilpailulajina ]

valiviiva526.jpg (2063 bytes)

Varusteet

Koirahiihdon harrastamisen aloittaminen on helppoa. Tarvitaan vain:

  • hyvin istuvat vetovaljaat koiralle (eivät saa hiertää kainalon alta, eivät puristaa mistään, mutta eivät myöskään roikkua löysällä)
  • hiihtäjälle vetovyö, jossa on avoin koukku tai paniikkilukko mahdollistaen vetonarun nopean irrottamisen
  • joustava naru, jolla kytketään koira valjaista vetovyöhön, sopiva pituus n. 2-3 m
  • hiihtovälineet, jotka nykyään ovat kilpailuluokissa luisteluhiihdon mukaiset (perinteistäkin toki voi harrastusmielessä kokeilla)
  • ja tietysti vetohaluinen koira, joka on tunnistemerkitty mikrosirulla mikäli mielit ryhtyä harrastamaan lajia kilpailumielessä.


Koirahiihtovälineitä: nahkainen vetovyö paniikkilukolla, purjehtijoiden käyttämästä joustavasta narusta BGB-lukolla varustettu itse tehty vetonaru ja fleecellä pehmustetut husky-valjaat.
Kuva: Kati Kettumäki

Valjaita voi kysellä alussa vaikka lainaksi ja tilapäisesti vetonaruna voi käyttää tavallista narua, joka kietaistaan vyötärön ympärille solmuun ja solmitaan valjaisiin kiinni. Kiinteää valjas-naru-hiihtäjä -yhdistelmää käytettäessä haavereiden välttämiseksi koiran tulee ehdottomasti olla peruskoulutettu ja osata pysähtyä välittömästi käskettäessä tai hiihtäjän niin voimakas, että hän auraamalla saa koiran tarvittaessa pysähtymään.

Koirahiihdon aloittaminen

Aloita lyhyillä matkoilla. Pidä vetäminen koiralle hauskana. Potki suksiasi, älä koiraasi. Jos pidät itse hiihtämisestä, saat koirasikin vakuuttuneeksi, että koirahiihto on hauskaa.

Hiihtäjän tulee hallita joten kuten (luistelu)hiihdon perustekniikat, jotta koirahiihtämisestä tulee nautittava kokemus niin koiralle kuin hiihtäjällekin. Koirahiihdossa hiihtäjän perimmäinen tarkoitus on häiritä koiran etenemistä mahdollisimman vähän. Mitä enemmän hiihtäjä koiransa etenemistä häiritsee esim. vedättämällä itseään kaikki ylämäet tai horjahtelemalla jatkuvasti (tuntuu nykäisynä koiralle), sitä nopeammin koira väsyy ja saattaa jopa ajan kanssa menettää kiinnostuksessa koko touhuun.

Koiran tulee turvallisuuden vuoksi oppia ensimmäiseksi sana ”seis” etenkin, jos koira on vetovoimiltaan hiihtäjää vahvempi. Turvallisuuden nimissä on myös hiihtäjän opeteltava heti alkuvaiheessa irrottamaan nopeasti vetonaru vetovyöstä.

Koira kuten ihminenkin oppii nopeimmin matkimalla muita. Siksi ensimmäistä kertaa lajia kokeiltaessa olisi hyvä, jos mukana on kokenut koirahiihtäjä ja koirahiihtokoira. Kokenut parivaljakko päästetään ladulle ensin ja aloitteleva valjakko lähtee lähes välittömästi perään. Koirat ovat usein yli-innokkaita lähtemään, joten pari apukättä koirien paikallaan pitelemiseksi suksia jalkaan laitettaessa ei ole pahitteeksi.

Aluksi hiihdettävät matkat eivät saa olla pitkiä. Ensimmäisellä kerralla riittää jo muutama kilometri. Vetohommissa pitää treenaaminen aina lopettaa viimeistään siinä vaiheessa, kun koira osoittaa lieviä väsymisen tai kyllästymisen merkkejä. Näitä merkkejä ovat esimerkiksi lumen haukkominen (voi toki johtua kovasta nestevajauksestakin, mutta yleensä se alkaa vasta kun koira väsyy) ja vetämisen lopettaminen ts. koira alkaa juosta hiihtäjän rinnalla, ei edellä. Kun lopettaa treenaamisen heti koiran väsyttyä, sen into vetämiseen säilyy ja se odottaa jo innokkaana seuraavaa kertaa. Kerralla hiihdettävää matkaa voi hiljalleen pidentää ja koiran ja oman kunnon kehittyessä lähinnä maaston rankkuus, valjakon kunto ja hiihtointo sanelevat maksimimäärän. Vetotreenin aikana voi myös pitää tarvittaessa minuutista (pysähdytään ladun sivuun ja vedetään vähän henkeä) vaikka puoleen tuntiin (käydään vähän kävelyllä, leikitään välillä tms.) olevia taukoja.


Sekarotuiset koirat innostuvat myös koirahiihdosta, 
kuten Nero mallillaan osoittaa isäntänsä Hannu Kämpin kanssa.
Kuva: Samuli Lappalainen

Käytännön vinkkejä koirahiihtoharrastukseen

– Ennen vetoharjoituksia koiran tulee saada tehdä tarpeensa, jotta juokseminen olisi sillekin mieluisa kokemus. Jos koirallesi tulee hätä kesken vetoharjoituksen, siivoa sen jätökset pois ladulta.

– Pidä vetonaru aina tiukalla eli veto päällä; myös alamäissä. Jos koira juoksee alamäet hiljempaa, kuin mitä sukset luistavat, auraa suksilla ja kiristä vetonarua kädellä, jotta veto säilyy. Samalla varmistat sen, ettei naru sotkeudu koiran jalkoihin tai jää suksien alle. Älä laske alamäissä koirasi vierelle tai ohi, vaan pysy aina sen takana. Näin voit aina tarkkailla koiraasi. Varo etenkin laskemasta suksillasi koirasi päälle. Herkkä koira voi saada kammon jo yhdestä ikävästä kokemuksesta.

– Muista aina jokaisen vetoharjoituksen päätteeksi pysähdyttyäsi palkita koirasi esim. kehumalla tai paijaamalla sitä ylenpalttisesti.

– Juoksulenkin jälkeen koiralle olisi hyvä tarjota haaleaa vettä, jota voi hiukan terästää koiran kuivamuonapapanoilla, tonnikalan paloilla tai muulla koiralle mieluisalla herkulla, jotta juoma maistuisi paremmin. Joillekin juoma maistuu heti vetotreenin jälkeen, joillekin vasta kymmenen minuutin päästä. Kokeile mikä sinun koirallesi sopii parhaiten. Juottamista voi kokeilla lisäksi jo ennen harjoitusta. Kilpailuihin valmistauduttaessa koiralle juotetaan n. 3-4 tuntia ennen kilpailua 1-1,5 litraa vettä. Sen jälkeen pitääkin sitten huolehtia, että koira pääsee tarpeilleen n. tunnin välein…

– Tavallinen kotikoira oppii pysähtymistä ilmoittavan seis -sanan muutaman hiihtokerran jälkeen, kun hiihtäjä hiihtämisen lopuksi huutaa ”seeeiiiiiiisss” ja samalla suksilla auraten pysäyttää vauhdin kokonaan. Koiran sanavarastoon voi myös lisätä kääntymistä varten sanat ”oikealle” ja ”vasemmalle” ja eteepäin lähtöä ilmoittava sana esim. “veto”, “mennään”, ”eteen” tms. Nämä sanat voi opettaa hiihtämisen lomassa toistamalla kääntymissuuntaa koiralle käännyttäessä samalla kun ohjaa sitä vetämällä narusta haluttuun suuntaan ja toistaa eteenpäin lähtöä ilmoittavan sanan aina vetoharjoituksen aluksi. Ohjeiden antoa voi tehostaa kutsumalla ensin koiraa nimeltä ja vaikkapa näyttämällä kädellä suuntaa, jos koira katsoo nimeltä kutsuttaessa taakseen.

– Peräkkäin hiihdettäessä valjakoiden välissä on hyvä pitää vähintään n. 5-10 metrin väliä, jotta perässä tulijalle jää aikaa reagoida, jos edessä menijälle sattuu jotain yllättävää.

– Rinnakkain hiihtäminen ei koirien kanssa ole suotavaa, vaikka koirat tulisivatkin toimeen keskenään, sillä koiran kiinnostus tulee pitää ladulla etenemisessä, ei toisissa koirissa. Jos opettaa koiransa juoksemaan toisen koiran rinnalla, voi ohitustilanteissa tulla myöhemmin ongelmia ja suoranaisia vaaratilanteita.

– Toisen valjakon kanssa harjoitellessa voi varta vasten harjoitella myös ohituksia. Valjakot hiihtävät peräkkäin ja kun jälkimmäinen ilmoittaa ohitusaikeistaan etummainen siirtyy ladun reunaan ja tarvittaessa hidastaa hieman vauhtiaan. Kun ohitus on tapahtunut ja vähän aikaa hiihdetty, ohitettu puolestaan lähtee ohittamaan jne. Ohitusharjoituksissa tulee keskittyä sujuvaan ohittamiseen ja jos se ei heti lähde sujumaan on ohitettavan paras alussa pysähtyä kokonaan ohituksen ajaksi.

Latukäyttäytyminen

– Koiria tulee aina kohdella hyvin. Fyysinen kurittaminen ja epäinhimillinen kohtelu on kiellettyä.

– Huolehdi, että koirasi rokotukset ovat kunnossa, jos hiihdät paikoissa, joissa käy myös muita koiria.

– Sairaalla tai loukkaantuneella koiralla ei tule vedättää

– Älä anna koirasi juoksennella irti ladulla tai parkkialueella

– Jätä toisia koiria kohtaan hyvin aggressiivisesti käyttäytyvä koira kotiin tai laita koiralle kuonokoppa

– Kahdella koiralla hiihdettäessä on suositeltavaa käyttää seisinkiä (naru, jolla koirat yhdistetään kaulapannoista toisiinsa)

– Ole huomaavainen muita ladulla liikkujia kohtaan. Ilmoita tulostasi hyvissä ajoin ja ilmoita tarvittaessa kummalta puolelta ohitat (”tulen vasemmalta/oikealta”). Ohituksen jälkeen kiitoksen lausuminen sivuun väistäneelle ei juurikaan hidasta vauhtia ja antaa lajin harrastajista positiivisen kuvan.

– Toista koirahiihtäjää ohittaessasi ilmoita niin ikään ohitusaikeistasi hyvissä ajoin ja suorita ohitus ripeästi koiraasi kannustaen. Ohitettava varautuu ohitustilanteeseen siirtymällä ladun jompaan kumpaan laitaan ja antamalla ohittajalle reilusti tilaa ohittaa. Ohitettava voi ohitustapahtumaa nopeuttaakseen hiukan hiljentää vauhtiaan ja lyhentää vetonarua.


Koirahiihdossa ylämäet on pyrittävä hiihtämään niin kovaa kuin jaksaa.
Kuva: Terhi Kettumäki

Koirahiihto kilpailulajina

Valjakkohiihto- ja koirahiihtokilpailuissa on kaksi luokkaa:

  • Luokka A: avoin kaikille koirille.
  • Luokka B: avoin kaikille roduille lukuun ottamatta saksanseisojia, pointtereita ja rekisteröimättömiä koiria.

Naisilla pikamatka on yleensä A-luokassa 10 km ja B-luokassa 7,5 km ja miehillä 10 km sekä A- että B-luokissa. Kerran vuodessa hiihdetään SM-viestit (3 x 5-10 km), jossa osa osuuksista kilpaillaan valjakkohiihtona (pulkan kanssa) ja osa koirahiihtona (ilman pulkkaa). Kilpasarjoja löytyy yleisten sarjojen lisäksi myös nuorille (alle 12 v., 13-16 v. ja 17-20 v.) sekä vanhemmille (45 v.). Kaikissa ikäluokissa kilpaillaan sekä A- että B-luokissa.

Optimaaliseen suoritukseen tähdättäessä ylämäet tulee pyrkiä hiihtämään niin kovaa, että vedätyttää itseään koiralla mahdollisimman vähän. Tasaisilla ja alamäissä voi sitten passailla ja samalla palautella itseään seuraavaan rutistukseen. Tässä mielessä koirahiihtokilpailu eroaa murtomaahiihtokilpailusta: taktiikka on laadittava täysin koiran ehdoilla. Hyvä vetokoira lähtee joka startista aina säästelemättä matkaan, olipa kilpailtava matka sitten 5 tai 20 km. Tavoitteena on koko ajan hiihtää samaa vauhtia kuin mitä koira juoksee. Lopputulokseen vaikuttaakin aina enemmän koiran kunto ja sen kilpailuhenkisyys kuin hiihtäjän oma kunto. Hyväkään hiihtäjä ei tässä lajissa pärjää, ellei koiralla ”kestä pää” tai kunto riitä.

Kilpailuladut ovat koirahiihdossa yleensä hiukan helpompia kuin murtomaahiihdossa. Tämä selittyy suurelta osin sillä, että koirahiihtoluokkia järjestetään paljon samoissa maastoissa valjakkoajon kanssa ja yleensä hiihtokeskuksissa ei valjakkoajajia lasketa laduille (reessä on metalliset jalkajarrut, jotka tekevät jarrutettaessa aika pahaa jälkeä uraan), joten kilpailuja järjestetään paljon ns. maastotiepohjilla. Toki Suomessakin on muutama hiihtokeskus, jossa kilpaillaan pelkkiä koirahiihto- ja valjakkohiihtokilpailuja ja tällöin käytetään samoja latupohjia kuin murtomaahiihdossakin (mm. Rovaniemen Ounasvaara, Rokua ja Valkeakosken Korkeakangas).

Jos kilpaileminen koirahiihdossa kiinnostaa, kannattaa esiin kaivaa esim. VUL:n kilpailukalenteri, valita sieltä sopiva valjakko- tai koirahiihtokilpailu ja aloittaa vaikka harrastussarjasta. Harrastussarjassa kilpailevan ei tarvitse edustaa VUL:n jäsenseuraa tai hankkia kilpailulisenssiä, mitkä ovat edellytyksenä muissa luokissa kilpailtaessa. Näin lajia voi kokeilla kilpailumielessä pelkän osallistumismaksun hinnalla ja päättää vasta myöhemmin haluaako panostaa lajiin ihan kilpailumielessä.

Lopuksi

Koirahiihtoa voi kokeilla milteipä koiran kuin koiran kanssa. Rotu ei ole tärkeää – into vetämiseen riittää. Kevään hankikannon aikaan oikeastaan mikään ei ole sen hienompaa kuin aurinkoisena päivänä heittää eväsreppu selkään ja suunnata koiran kanssa suksin järven jäälle…


Lyhytkarvaiset saksanseisojat ovat yleisin käytetty rotu valjakko- ja koirahiihdossa.
Kuva: Samuli Lappalainen

Kirjoittanut: Kati Kettumäki 20.3.2004