Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo

Tavoitteet 2020-2024

  • Seurataan esiin noussutta ongelmaa harrastamisen jatkamisen vaikeudesta siinä vaiheessa, kun harrastaja pyrkii nousemaan kilpailijaksi. Pääasialliseksi ongelmaksi on koettu kilpailutoiminnasta aiheutuvat kulut.
  • Huomiota tulee kiinnittää nykyistä enemmän myös harrastuksen aloituksesta kiinnostuneisiin henkilöihin, joiden oma varallisuus ei riitä lajiin tarvittavan koiran ylläpitoon. Liitto kannustaa enemmän niin kutsutan lainakoiratoiminnan lisäämiseen, joka on kaikkien kannalta katsottuna hyödyllistä.
  • Tukea seuroja rahallisesti ja liiton toive on, että seurat järjestävät ilmaisia ja/tai hyvin edullisia kaikille sopivia leirejä ja tapahtumia tukien kaikkien harrastusmahdollisuuksia. Lisäksi liitto on tukenut seuroja kisajärjestelyistä aiheutuneiden välittömien tappioiden osalta sekä huippu-urheilijoita osallistumismaksujen ja matkakulujen osalta.
  • ”Juokse koirasi kanssa” tapahtuman tapaisia matalan kynnyksen tapahtumia tarvitaan tulevaisuudessa lisää ja seuroja pyritään järjestämään näitä paikallistasolla, jolloin kynnys osallistua on myös matala, kun matka tapahtumaan ei ole pitkä. Seuroja ohjataan järjestämään enemmän harjoituksia ja kilpailuja myös lapsille ja nuorille sekä veteraaneille.
  • Pidetään yllä yhteyttä seuroihin
  • Kehitetään seuraavien vuosien aikana nettisivut paremmiksi ja käännetään niistä tärkeimmät englanniksi ja ruotsiksi.
  • Seurataan sukupuolten määrän muuttumista liiton hallituksessa, että seurojen hallituksissa.
  • Kehitetään yksilölajien harrastusluokkasysteemiä, jotta aloittelijat pääsisivät aloittamaan kilpailu-uransa, mutta toisaalta huippu-urheilijat pääsivät myös osallistumaan. Huippu-urheilijoiden osallistumista harjoitusluokkiin ei voida kieltää, koska kyseiset luokat sopivat matkaltaan nuorien koirien valmentamiseen/kouluttamiseen.

Toteuma 2015-2020

https://drive.google.com/drive/folders/1hPh2F3sB_eCOUDaN04lcFGsIlauwrCms

Yleissuunnitelma

Tehty 2015-2016 ja päivitetty 2020

https://drive.google.com/drive/folders/1hPh2F3sB_eCOUDaN04lcFGsIlauwrCms

Muuta

https://www.olympiakomitea.fi/olympiakomitea/vastuullisuus/yhdenvertaisuus/