Vuosikokouksessa valitaan VUL:n hallitukseen erovuoroisten tilalle uudet hallituksen jäsenet sekä puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Hallituspaikkoja on yhteensä jaossa 6 kpl; kaksi kesälajien paikkaa, kaksi hiihdon paikkaa ja kaksi ajon paikkaa. Hallitustyöskentelyyn tarvitaan sydämellä lajin puolesta työtä tekeviä henkilöitä, joilta visioiden lisäksi löytyy kykyä ja tahtoa pistää toimeksi. Kaikki hallitukseen pyrkivät: laittakaa itsestänne 3.5. mennessä esittely nykyiselle hallitukselle osoitteeseen hallitus (at) vul.fi. Tuokaa esittelyssä esille taustanne valjakkourheilun parissa ja mitä toisitte lajille sekä mitä muuta annettavaa teillä olisi Valjakkourheilijoiden Liiton toimintaan ja kehittämiseen. Nykyiseltä hallitukselta voi myös kysyä hallitustyöskentelystä.
UUSIA HALLITUSLAISIA KAIVATAAN!
Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto ry:n liittokokous
Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN LIITTOKOKOUS Jyväskylä 16.5.2015
Kokous alkaa klo 10.00 valtakirjojen tarkistuksella ja klo 11.00 alkaa varsinainen kokous.
Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, 40100 Jyväskylä.
Kokouksessa käsitellään liittokokoukselle kuuluvat asiat. Kokouksen yhteydessä kahvitarjoilu.
Seurojen tulee maksaa VUL:n jäsenmaksu sekä täyttää ja lähettää seuratietolomake 30.4. mennessä osoitteeseen: niina.konttaniemi (at) vul.fi
Seuran äänimäärä kokouksessa määräytyy seuratietolomakkeessa ilmoitetun jäsenmäärän mukaan.
Seura voi halutessaan antaa valtakirjan äänimääränsä käyttämisestä toisen seuran edustajalle, joka on paikalla kokouksessa.
Hiihtolajien avoimet Pohjoismaiden mestaruuskilpailut SOC, Kiiruna, Ruotsi
SUOMEEN SOC-MITALEJA PULKKAHIIHDOSSA!!
Maija Nivalalle ja Riolle KULTAA, Saara Loukkola ja Arttu HOPEAA vain sekunnin Maijaa perässä, Maria Viitahalme ja Levi PRONSSIA
Samuli Nissinen ja Yuse KULTAA
LISÄÄ SOC-MITALEJA KOIRAHIIHDOSTA LAUANTAINA!!
Maria Viitahalme ja Rova KULTAA, Maija Nivala ja Frodo HOPEAA, Saara Loukkola ja Vågen kuudes
Marko Viitahalme KULTAA, Samuli Nissinen ja Sisu PRONSSIA!!!
PÄÄTÖSPÄIVÄNÄ SUOMEN MITALITAHTI JATKUI YHDISTETYSSÄ!!
Maija Nivala ja Sisu KULTAA, Saara Loukkola ja Arttu HOPEAA, Maria Viitahalme ja Levi PRONSSIA!!
Samuli Nissinen ja Yuse KULTAA, Marko Viitahalme ja Rova HOPEAA!!
Royal Canin Urheilukoiraseminaari 25.4.2015
Seminaari on tarkoitettu koira-alan ammattilaisille; eläinlääkäreille ja eläintenhoitajille, jälleenmyyjillemme, koiraurheilijoille ja koirien kasvattajille. Urheilukoiraseminaarin aiheet tutustuttavat alan ammattilaiset keinoihin, joilla tuetaan työ- ja harrastuskoirien parasta mahdollista suorituskykyä.
Tilaisuuden pääluennoija on professori Dominique Grandjean Alfortin yliopistosta Pariisista, aiheena The keys to performance in sporting and working dogs. Muut luentoaiheet käsittelevät urheilukoiran suorituskyvyn tukemista, harjoitusstressin ja sen vaurioiden ennaltaehkäisyä sekä käytännön lihashuoltoa ja fysioterapiaa. Englanninkieliset luennot simultaanitulkataan suomeksi.
Pitkänmatkan MM-kilpailut – Finnmarksløpet 2015, Norja
FL 500 -luokassa Alexander Schwarz saavutti MM-pronssia!!
Daniel Schwarz sijoittui FL 500 -luokassa seitsemänneksi, Ronny Wingren oli 9., Mikael Sundström oli 21.
Mikael Jutila oli FL 1000 -luokassa 14.!
FL 500:lla Ole Wingren ja Petri Paavonpoika Kärenlampi ja FL 1000:lla Juha Hokka ja Philip Ross joutuivat keskeyttämään.
Ajankohtaista asiaa
31.3. mennessä on aika laatia ja toimittaa syksyn sulan maan kilpailujen hakemukset osoitteeseen: kilpailutoimikunta (at) vul.fi tai hallitus (at) vul.fi
30.4. mennessä on aika toimittaa seuratietolomake ja lomakkeen liitteenä lista kolmesta seuran nimeämästä henkilöstä joille toimitetaan ilmainen Valjakkourheilulehti. Ilmaisia lehtiä ei toimiteta ilman lomaketta ja ilman toimitettua lomaketta seuran jäsenten mukaan määräytyvä äänimäärä liittokokouksessa on 1 ääni. Seuratietolomakkeen avulla päivitetään myös jäsenrekisterin yhteystiedot. Seuratietolomake lähetetään osoitteeseen: niina.konttaniemi (at) vul.fi
Koirahiihdon ja yhdistetyn sekä valjakkoajon sprinttiluokkien Sp8, Sp4 ja Sp4J SM-kilpailut kilpailtiin 7. – 8.3.2015 Taivalkoskella!!
Taivalkoski ja siellä järjestelyvastuussa ollut seura Metsä-Veikot 85 tarjosivat hulppeat puitteet valjakkourheilijoille SM-kilpailuihin!! Radat olivat leveät ja todella hyvin ajetut!!
Järjestäjillä ei ollut aiempaa kokemusta lajista, mutta muuten erilaisten kilpailujen ja tapahtumien järjestäminen oli kyllä hallussa; mm- ensiapu ja eläinlääkintä oli paikalla koko kilpailun ajan!
Iso kiitos kilpailuista ja toivottavasti Taivalvaaralla kilpaillaan jatkossakin!

