Rahallista tukea seuroille

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.

VUL avustus
Avataan haettavaksi harkinnanvarainen seuratuki ei-kilpailullisiin matalan kynnyksen tapahtumiin.

Hakuaika on 1. – 30.11.2021. Tukihakemukset käsitellään hallituksen kokouksessa, jonka jälkeen päätöksestä tiedotetaan hakijalle.

Hakemukseen tulee liittää tapahtuman suunnitelma, tavoitteet ja budjetti. Tapahtumasta pitää tehdä raportti liitolle, josta käy ilmi tavoitteiden toteutuminen. Maksussa otetaan huomioon haetun tuen suuruus.

Hakemukset osoitteeseen hallitus (ät) vu.fi

Tuki tulee käyttää 3.4.2022 mennessä ja sen voi myös hyödyntää 2021 vuoden aikana olleisiin tapahtumiin. Raportti tulee olla toimitettu hallitus (ät) vul.fi -osoitteeseen 1.5.2022 mennessä.

OKM avustus
OKM on avannut hakuun vuoden 2022 seuratoiminnan kehittämistuen.

Hakuaika 1. – 30.11.2021 klo 16.15. Seuratukea haetaan sähköisesti Suomisport-palvelusta

Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Lisää OKM seuratuen hausta TÄÄLLÄ