Potkukelkkaile koiran kanssa -päivä 2.3.2025

Helmikuinen potkukelkkaile koiran kanssa -päivä lähestyy! HUOM! Päivämäärä on korjattu. Oli ensin laitettu 2.2., mutta oikea päivämäärä on 2.3.2025.

Suomen Valjakkourheilijoiden liitto kannusti ensimmäistä kertaa vuonna 2019 seuroja järjestämään Juokse koiran kanssa
-tapahtumapäivän. Tuolloin tapahtumia järjestettiin yhdeksällä eri paikkakunnalla ja kokonaisuudessaan tapahtuma liikutti 150 henkilöä. Tapahtuma tuli jäädäkseen ja sen rinnalle lanseerataan kaksi vuosittaista tapahtumaa lisää.

Tapahtumapäivien on määrä toistua vuosittain iloisina matalan kynnyksen liikuntatapahtumina. Valjakkourheilun esilläpito, harrastuksiin tutustumisen mahdollisuus ja lajikirjon tunnettavuuden lisääminen on tärkeää, jotta meillä olisi tulevaisuudessa innokkaita liikkujia ja tasokkaita urheilijoita. Tämän toteutumisen osalta kaikki jäsenseurat ovat tärkeässä roolissa.

Seuroille tapahtumien järjestäminen tarjoaa hienon tilaisuuden kokoontua yhteen, saada omalle toiminnalle lisää
näkyvyyttä ja mahdollisesti myös uusia jäseniä. Tapahtumapäivien on määrä olla avoimia kaikille kansalaisille.

 Tapahtumapäivät ja ajankohdat:

 Juokse koiran kanssa -tapahtuma
Tapahtuma ajoittuu vuosittain syyskuun ensimmäiselle sunnuntaille. Vuonna 2025 päivämäärä on 7.syyskuuta.

Potkukelkkaile koiran kanssa -tapahtuma
Tapahtuma ajoittuu laskiaissunnuntaille. Vuonna 2025 päivämäärä on 2. maaliskuuta.

Potkupyöräile tai pyöräile koiran kanssa -tapahtuma
Tapahtuma ajoittuu toukokuun ensimmäiselle sunnuntaille. Vuonna 2025 päivämäärä on 4. toukokuuta.

SEURASI TAPAHTUMAN VOIT ILMOITTAA TÄÄLTÄ: https://www.vul.fi/seurat/jasenseurat/vuosittaiset-tapahtumat/

KELKKAILUTAPAHTUMAT 2025:

Lajien parhaat urheilijat 2024 on valittu

Tiedote 13.1.2025

Lajien parhaat urheilijat 2024 on valittu

Urheilutoimittajain liiton Vuoden urheilija -valiokunta on nimennyt lajien parhaat urheilijat menneen vuoden saavutusten ja kilpailumenestyksen pohjalta.

Lajien parhaiden vuosittainen valitsemisperinne on alkanut jo vuonna 1946. Ensin lajeja oli mukana vain muutama, mutta lajivalikoima on vuosien mittaan jatkuvasti laajentunut. Vuoden 2024 paras nimettiin 84 lajissa.

Tuoreimpana lajilistalle lisättiin voimalajit, sisältäen Suomen Voimalajiliitto -nimisen monilajiliiton alaiset lajit. Toinen tulokas on kaukalopallo, joka hyväksyttiin takaisin listalle seitsemän vuoden mittaisen poissaolon päätteeksi. Näiden 84 lajin urheilijoista Urheilutoimittajain liiton jäsenet saivat myös äänestää Vuoden urheilijaa 2024.

Tällä erää pisimpään yhtämittaisesti Lajien parhaat -listalla on ollut pöytätennispelaaja Benedek Oláh, jolle tämänkertainen valinta oli jo 16. kerta putkeen. Kymmenennen peräkkäisen kerran lajinsa parhaaksi nimettiin nyt Laura Salminen (nykyaikainen 5-ottelu), jolle tämänkertainen valinta jäänee viimeiseksi, koska Salminen on ilmoittanut lopettaneensa kilpaurheilun viime kauteen. Kahdeksatta kertaa peräkkäin lajinsa ykköseksi valittiin nyt Mirko Lahti (alamäkiluistelu), Lauri Markkanen (koripallo) ja Niko Vuorinen (miekkailu).

Faktaa Lajien parhaat urheilijat -valinnoista:

– Lajien parhaat urheilijat -valinnat tekee Urheilutoimittajain liiton nimeämä Vuoden urheilija -valiokunta. Kyseessä ei ole äänestys, vaan valinta.

– uusia lajeja otetaan listalle valiokunnan harkinnan mukaan mm. lajiliittojen omasta anomuksesta (kriteereinä ovat mm. lajin harrastuneisuus, kansallinen kilpailutoiminta ja kansainvälisyys)

VUODEN URHEILIJA JULKISTETAAN URHEILUGAALASSA 16.1.

Seuraavan kerran Urheilutoimittajain liiton valinnoista kerrotaan Urheilugaalassa 16. tammikuuta, jolloin Vuoden urheilija -äänestystulokset julkistetaan. Urheilutoimittajain liiton Vuoden urheilija – äänestyksessä äänestysoikeus on ainoastaan liiton pressikorttiin oikeutetuilla jäsenillä.

Lisätiedot:

Urheilutoimittajain liitto, Vuoden urheilija -valiokunnan puheenjohtaja Matti Hannula, puh. 0400 845 590

Lajien parhaat 2024
Aerobic: Nea Kivelä, Turun Urheiluliitto
Agility: Iida Vakkuri, No Life Outside Agility (Espoo)
Alamäkiluistelu: Mirko Lahti
Alppilajit: Elian Lehto, Santa Claus Ski Team (Rovaniemi)
Amerikkalainen jalkapallo: Aleksi Pulkkinen, South Alabama Jaguars (USA)
Ampumahiihto: Suvi Minkkinen, Joutsan Pommi
Ampumaurheilu: Aleksi Leppä, Haminan Ampumaseura
Autourheilu: Kalle Rovanperä
Beach volley: Taru Lahti-Liukkonen – Niina Ahtiainen
Biljardi: Arseni Sevastyanov, Iso8 (Kotka)
Brasilialainen jujutsu ja lukkopaini: Salla Simola, Finnfighters’ Gym (Turku)
Curling: Markus Sipilä – Lotta Immonen, Kisakallio Curling Club (Lohja)
Darts: Marko Kantele, Ohari DC (Helsinki)
Elektroninen urheilu: Aleksi Virolainen, Natus Vincere (Ukraina)
Freestyle: Jon Sallinen, Freestyleseura Moebius (Pääkaupunkiseutu)
Frisbeegolf: Eveliina Salonen, Tampereen Frisbeeseura
Futsal: Iiro Vanha, MNK Olmissum (Kroatia)
Golf: Sami Välimäki, Nokia River Golf
Hiihtosuunnistus: Niklas Ekström, MS Parma (Lieto)
Ilmailu: Jussi Forss, Lennokkipojat ry (Helsinki)
Jalkapallo: Lukas Hradecký, Bayer Leverkusen (Saksa)
Jousiammunta: Antti Tekoniemi, Tampereen Jousiampujat
Judo: Luukas Saha, Riihimäen Judoseura
Jääkiekko: Aleksander Barkov, Florida Panthers (USA)
Jääpallo: Teemu Määttä, Edsbyns IF (Ruotsi)
Karate: Titta Keinänen, Euran Karateseura
Kaukalopallo: Elmeri Hovinen, RC Pajulahti (Lahti)
Keilailu: Jenni Heino, Keilaseura Bay (Lahti)
Kiipeily: Tuukka Simonen, Oulun Cave
Koripallo: Lauri Markkanen, Utah Jazz (USA)
Kriketti: Saqib Arshad, Keravan Krikettiseura
Käsipallo: Max Granlund, Alingsås HK (Ruotsi) / VfL Eintracht Hagen (Saksa)
Lentopallo: Kaisa Alanko, Levallois Paris Saint-Cloud (Ranska) / LOVB Houston (USA)
Lumilautailu: Rene Rinnekangas
Maahockey: Jobanvir Khaira, Warriors HC (Helsinki)
Maastohiihto: Kerttu Niskanen, Vieremän Koitto
Melonta: Eetu Kolehmainen, Mikkelin Melojat – Jeremy Hakala, Kangasalan Melojat
Miekkailu: Niko Vuorinen, Helsingin Miekkailijat
Moottorikelkkailu: Saku Niskanen, Ylä-Savon Moottorikerho (Iisalmi)
Moottoripyöräily: Melissa Mäntylä, Salpausselän Moottorikerho (Lahti)
Moottoriveneily: Emma Kimiläinen, Team Brady (USA)
Mäkihyppy: Jenny Rautionaho, Ounasvaaran Hiihtoseura (Rovaniemi)
Nykyaikainen 5-ottelu: Laura Salminen, Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat
Nyrkkeily: Pihla Kaivo-oja, Tampereen Voimailuseura
Padel: Saska Huttunen, Padel Tampere
Paini: Arvi Savolainen, Lahden Ahkera
Painonnosto: Saara Retulainen, Turun Atleettiklubi
Pesäpallo: Saaga-Angelia Raudasoja, Manse PP (Tampere)
Petanque: Petri Seppä, Riemukaari Kärkölä
Pikaluistelu: Samuli Suomalainen, Helsingin Luistinkiitäjät
Potkunyrkkeily: Akseli Saurama, Järvenpään Kehäkarhut
Purjehdus: Valtteri Uusitalo, Helsingfors Segelklubb
Pyöräily: Anniina Ahtosalo, Uno-X Mobility (Norja) / Korson Kaiku (Vantaa)
Pyöräsuunnistus: Ruska Saarela, Kokkolan Suunnistajat
Pöytätennis: Benedek Olah, Seinäjoen Sisu / Jura Morez TT (Ranska) /Balta Gdansk (Puola)
Raviurheilu: Santtu Raitala
Ratsastus: Emma Kanerva, Hyvinkään Urheiluratsastajat
Ringette: Maija Väyrynen, Blue Rings (Tuusula)
Rugby: Sarianna Haavisto, Tampere Rugby Club
Rullalautailu: Heili Sirviö
Salibandy: Justus Kainulainen, Esport Oilers (Espoo)
Soutu: Joel Naukkarinen, Takon Soutajat (Tampere)
Squash: Emilia Soini, Espoo Squash Rackets Club
Sulkapallo: Joakim Oldorff, Tapion Sulka (Espoo) / Gentofte Badminton Klub (Tanska)
Suunnistus: Miika Kirmula, Kalevan Rasti (Joensuu)
Taekwondo: Inari Susiluoto, Wolf Taekwondo (Helsinki)
Taitoluistelu: Juulia Turkkila – Matthias Versluis, Helsingin Luistelijat
Taitouinti: Sini Tuuli, Vantaan Pyörre
Tanssiurheilu: Ida Keränen – Juho Päivinen, Rock’n’swing Dance Club Comets (Helsinki)
Tennis: Harri Heliövaara, Sata-Tennis (Helsinki)
Thainyrkkeily: Emma Nurmi, Porin Kamppailu-urheilukeskus
Tikkaurheilu: Tuula Savioja, Ilmajoen Tikkakerho
Triathlon: Henrik Goesch, Turun Urheiluliitto
Uimahypyt: Lauren Hallaselkä, Uimahyppyseura Tiirat (Helsinki)
Uinti: Veera Kivirinta, TaTU (Tampere)
Valjakkourheilu: Sara Pöllänen, Uudenmaan Vetokoiraurheilijat (Tuusula)
Vapaaottelu: Omran Chaaban, Team KF
Vesihiihto: Evert Aartsen Jr., Kokkola Barefooters
Vesipallo: Mats Johnsson, Kuhat (Helsinki) / ASC Duisburg (Saksa)
Voimalajit: Ari Savolainen
Voimanosto: Matias Viiperi, Nordic Power (Kokkola)
Voimistelu: Akseli Karsikas, Oulun Pyrintö
Yhdistetty: Eero Hirvonen, Jyväskylän Hiihtoseura
Yleisurheilu: Oliver Helander, Oulun Pyrintö

Antidoping-koulutus 21.1.2025, klo 19-21

VUL järjestää Teams-koulutuksena antidoping-koulutuksen, joka on tarkoitettu kaikkien lisenssiurheilijoiden ja lajin parissa toimivien käytäväksi. Vuoden 2025 ensimmäisen koulutuksen ajankohta on suunniteltu erityisesti IFSS:n talvilajien MM-kilpailuihin lähteviä maajoukkueurheilijoita ajatellen. Kouluttajana toimii Aija Mäkiaho. Koulutuksen ajankohta on: 21.1.2025, klo 19-21.

Ilmoittautuminen SuomiSportin kautta: TÄSTÄ LINKISTÄ

Kutsu maajoukkuetehtäviin talvi 2025

Kutsu maajoukkuetehtäviin IFSS:n talvilajien MM-kilpailut, Røros, Norja, 2025

KILPAILUKUTSU LÖYTYY TÄSTÄ LINKISTÄ

IFSS:n talvilajien MM-kilpailujen järjestämisen tilanne on edelleen epäselvä, eikä varmuutta kilpailujen järjestämiseen ole saatu useista pyynnöistä huolimatta. Avaamme kuitenkin haun maajoukkuetehtäviin, jotta kun kilpailut mahdollisesti järjestetään, meillä olisi maajoukkueeseen haluavien nimet tiedossa.

  • Kilpailuihin lähtöä suunnittelevia ja maajoukkueeseen pyrkiviä urheilijoita pyydetään ilmoittamaan halukkuutensa osallistua maajoukkuetehtäviin sähköpostilla 22.12.2024 klo 23.00 mennessä osoitteeseen: huippu-urheilutoimikunta (at) vul.fi

(HUOM! Ennakkoilmoittautuminen koskee myös jo keväällä B-maajoukkueeseen nimettyjä urheilijoita) HUOM! Takaraja ilmoittautumiselle on ehdoton, jälki-ilmoittautumisia ei oteta vastaan.

  • Ilmoituksesta tulee käydä ilmi kilpailijan nimi ja luokka / luokat joihin urheilija aikoo osallistua.
  • Näyttökilpailujen osalta tilanne on myös epäselvä, kun kilpailuja koskevat ilmoittautumis- ja maksupäivämäärät puuttuvat. Urheilijoille annamme toistaiseksi ohjeeksi osallistua kaikkiin alkukauden kilpailuihin, missä omaa luokkaa kisataan, jotta tulokset ovat käytettävissä, kun tilanne selkenee. Näytöt tulee antaa siinä luokassa, johon urheilija aikoo MM-kilpailuissa osallistua. Masters-luokkiin näytön voi antaa joko avoimessa luokassa tai veteraaniluokassa. Valjakkoajossa näytön voi antaa myös yhtä luokkaa isommalla valjakolla, jolla aikoo kilpailla arvokilpailuissa. Näyttökilpailut nimetään 22.12. mennessä sen mukaan järjestetäänkö kilpailut ja missä ja milloin.
  • Ilmoitathan myös, mikäli olet käytettävissä viestijoukkueeseen.
  • DID-lisenssin ohjeissa on mainittu, että talven arvokilpailujen osalta DID-lisenssi tulee olla maksettuna 1.1.2025 ja tämä koskee myös urheilijoita, jotka aikovat talvella kilpailla world cupin pisteistä. Toivomme että arvokilpailuasia on ratkennut siihen mennessä, mutta seuraa aktiivisesti tiedottamista VUL:n kanavissa maajoukkueen osalta, mikäli muutoksia DID-lisenssin maksuaikatauluun tulee.
  • Maajoukkueen ajankohtaiset asiat päivitetään osoitteeseen: https://www.vul.fi/maajoukkue/ajankohtaista/
  • Tiedotamme maajoukkueeseen liittyvistä asioista urheilijoita heti kun saamme tietoa asioista.

Huolehdithan myös kilpailulisenssin kuntoon, mikäli se ei vielä ole hoidettuna ja varmistat että Puhtaasti Paras -verkkokurssin ja Reilusti Paras -verkkokurssin suoritukset ovat voimassa.

Lisää A- ja B-maajoukkueesta ja toimintasuunnitelmaan kirjatusta valintamenettelystä löytyy TÄÄLTÄ

HUOM!

Valintaohjeiden tarkennus IFSS:n talvilajien MM-kilpailuihin 2025

Valintakriteerit:

1 Kuluvan kauden SM-kilpailut

2 Kuluvan kauden näyttökilpailut

3 Edellisen kauden arvokilpailut

4 Edellisen kauden SM-kilpailut

5 Edellisen kauden WC-kilpailut

6 Edelliset arvokilpailut (max 2 vuotta) tai valintaryhmän näkemys

Näyttö tulee olla samasta luokasta kuin mihin hakee.