Vuosittaiset tapahtumat

Suomen Valjakkourheilijoiden liitto kannusti ensimmäistä kertaa vuonna 2019 seuroja järjestämään Juokse koiran kanssa
-tapahtumapäivän. Tuolloin tapahtumia järjestettiin yhdeksällä eri paikkakunnalla ja kokonaisuudessaan tapahtuma liikutti 150 henkilöä. Tapahtuma tuli jäädäkseen ja sen rinnalle lanseerataan kaksi vuosittaista tapahtumaa lisää.

 

Tapahtumapäivien on määrä toistua vuosittain iloisina matalan kynnyksen liikuntatapahtumina. Valjakkourheilun esilläpito, harrastuksiin tutustumisen mahdollisuus ja lajikirjon tunnettavuuden lisääminen on tärkeää, jotta meillä olisi tulevaisuudessa innokkaita liikkujia ja tasokkaita urheilijoita. Tämän toteutumisen osalta kaikki jäsenseurat ovat tärkeässä roolissa.

Seuroille tapahtumien järjestäminen tarjoaa hienon tilaisuuden kokoontua yhteen, saada omalle toiminnalle lisää
näkyvyyttä ja mahdollisesti myös uusia jäseniä. Tapahtumapäivien on määrä olla avoimia kaikille kansalaisille.

 

Tapahtumapäivät ja ajankohdat:

 

Juokse koiran kanssa -tapahtuma
Tapahtuma ajoittuu vuosittain syyskuun ensimmäiselle sunnuntaille. Vuonna 2023 päivämäärä on 3.syyskuuta.

Potkukelkkaile koiran kanssa -tapahtuma
Tapahtuma ajoittuu laskiaissunnuntaille. Vuonna 2023 päivämäärä on 19. helmikuuta.

 

Potkupyöräile tai pyöräile koiran kanssa -tapahtuma
Tapahtuma ajoittuu toukokuun ensimmäiselle sunnuntaille. Vuonna 2023 päivämäärä on 7. toukokuuta.


Suomen Valjakkourheilijoiden liitto haastaa kaikki liikkeelle!

 

Jäsenseura, tapahtumasi alla olevalla lomakkeella tai suoraan sähköpostitse osoitteeseen toimistovul.fi.

Tapahtuman jälkeen seuran tulee ilmoittaa tapahtumaan osallistuneiden määrä toimiston sähköpostiin.

Kaikki ilmoitetut tapahtumat lisätään liiton kalenteriin.

Ilmoita oma #liikukoirankanssa -tapahtuma

Oletko järjestämässä omaa #liikukoirankanssa tapahtumaa? Hienoa! Pyydämme, että kerrot tapahtumasta meille ja voimme lisätä sen tapahtumalistalle ja tuoda sitä esille yhteisissä tiedotteissa. Pyydämme lisäksi, että tapatuman jälkeen palaat sivuillemme kertomaan kuinka monta koiraihmistä tapahtumaanne osallistui!

Yhteyshenkilön nimi
Yhteyshenkilön sähköpostiosoite
Linkki tapahtuman kotisivuille
Tapahtuman paikkakunta
Tapahtuman järjestävä taho
Tässä voi tarvittaessa kertoa lisätietoja tapahtumasta.

Tapahtumavakuutus TuplaTurva

Suomen Valjakkourheilijoiden liitto ry:n alaisissa tapahtumissa kuten kilpailuissa on voimassa tapaturmavakuutus talkoilijoille ja lisäksi vastuuvakuutus järjestäjälle ulkopuolisille aiheutuneiden vahinkojen varalle. Tämä vakuutus on Pohjolan Tupla-Turva ja se tulee Olympiakomitean:n kautta niille Olympiakomitean lajiliitoille, jotka ovat maksaneet tämän vakuutusturvan.

LISÄTIETOA OLYMPIAKOMITEAN TUPLA-TURVA VAKUUTUKSESTA LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Lisenssiin kuuluva lajitapaturmavakuutus on voimassa harjoittelussa koko lisenssikauden.

LISÄTIETOA LAJILISENSSISTÄ LÖYDÄT TÄÄLTÄ