IFSS:n sulanmaan lajien MM-kilpailut 2023 – Ólvega, Espanja

IFSS:n sulanmaan lajien MM-kilpailut järjestetään Espanjan Ólvegassa 20. – 26.11.2023.

Suomen joukkueenjohtajana Ólvegassa toimii Ari Rastas.

KILPAILUN TULOSSEURANTA LÖYTYY TÄÄLTÄ

KILPAILUN WWW-SIVUT LÖYTYVÄT TÄÄLTÄ

KILPAILUN FACEBOOK-SIVUT LÖYTYVÄT TÄÄLTÄ

Suomen joukkue

 

SUNNUNTAI 26.11. SUOMALAISTEN NELJÄS KILPAILUPÄIVÄ:

Tuomas, Henna ja Ari – Suomen viestijoukkue

 

Viimeinen kisapäivä aamuna oli taas maa kuurassa, joten ilman puolesta mitä parhain valjakkourheilu päivä. Taivas oli pilvetön, joten luvassa oli päivällä taas Espanjan lämpöä. Tätä kirjoittaessa noin kello kolmen aikaan, on kisat jo ohi ja lämpötila sellainen että melkein t-paidalla pärjää.
Suomalaiset olivat tänään mukana ensin DS2 eli 2-koiran kärryluokan toisessa startissa sekä kisat päättävässä viestissä.
DS2 luokkaan ensimmäisenä starttasivat Pekka Niemi sekä Cela ja Mezcal koirat. Edellisenä päivänä Pekka oli ottanut hieman varovasti mutkat ja oma potkiminen kickbiken kyydissä oli ollut vähän tunnustelevaa. Tänään ruuvia oli tarkoitus kiristää. Se näkyikin loppuajassa joka parani 12 sekuntia. Samalla sijoitus parani yhdellä ja lopputuloksissa he olivat MM-11.
Henna Lappi sekä Saga ja Viki starttasivat sijalta 20 toiseen päivään. Ennen starttia pähkäiltiin, että onko Hennan kickibiken renkaissa liian pienet ilmanpaineet. Täällä joutuu tekemään kompromissin, lähteekö vähän pehmeämmällä renkaalla, jolloin radan pehmeät ja mutkaisemmat osuudet on helpompi mennä. Toisaalta kovemmalla renkaalla rullaa paremmin kovemmilla suoraosuuksilla. Päädyttiin laittamaan vähän lisää ilmaa renkaisiin. Maalissa Henna valitteli, että pehmeät osuudet oli vaikeampia kuin eilen. Aika kuitenkin parani 3 sekuntia ja sijoitus nousi myös kolmella, joten lopputuloksissa MM-17.
Kolmantena suomalaisena radalle lähti Tuomas Notko sekä Liekki ja Jehu. Tuomaksella oli eilen epäonnea matkassa kickbiken eturenkaan tyhjennyttyä jo ensimmäisen kilometrin kohdalla. Tämä eturengas episodi olikin sitten eilisen päivän ja illan teema täällä Suomen leirissä. Onneksi renkaaseen saatiin eilen illalla ilmat sisään ja ne olivat myös pysyneet yön aikana Muistutan vielä, että tästä koko rengasepisodista on tässä ryhmässä hauska julkaisuketju.
Tänään Tuomas tuli matkan ilman ongelmia ja aika parani eilisestä 1 min 30 sek eli melko paljon Tuomas hävisi eilen. Sijoitus nousi huomattavasti ja lopputuloksena MM-27.
DS2 luokan jälkeen oli noin 1:30 tunnin tauko ennen viestiä. DS2 koirista kaksi juoksee vielä viestissä, joten niiden osalta oli tärkeää hoitaa palautukset hyvin, että ovat valmiina vielä yhteen rypistykseen. Eilisestä suunnitelmasta päätettiin vaihtaa vielä yksi koira toiseen.
Viestikisa on aina jännittävä ja siinä voi käydä mitä vaan. Missään vaiheessa ei kannata luovuttaa. Viesti on myös kilpailijoille mieluinen, kun siinä pääsee kisamaan muiden koirien kanssa rintarinnan. Osuuksien pituudet olivat kaikilla samat eli 3,8 km. Tämä ei ole mielestäni ihan paras ratkaisu, koska silloin juoksuosuus ratkaisee suhteessa kaikkein eniten.
Suomen joukkueen aloittajana toimivat juoksuosuudella Tuomas Notko ja Ykä. Reiluun puoleen väliin asti Tuomas oli tullut lähellä kärkiporukkaa mutta loppumatkasta kärki paineli karkuun. Ensimmäisessä vaihdossa liikkeelle pääsivät kickbikellä Henna Lappi ja Saga. He saavuttivat nopeasti kaksi edellä mennyttä ja puhtailla ohituksilla nostivat Suomen sijoituksia. Ankkuriosuuden pyöräosuudelle pääsi meikäläinen Cela koiran kanssa. Cela on Pekan ja Elinan koira ja täytyy sanoa, että oli mahtava kokemus päästä kisaamaan koiralla, joka on voittanut maailmanmestaruuksia ja useita Suomen mestaruuksia. Vauhti oli meillä hyvää ja jo alkumatkasta tehtiin kaksi nopeaa ohitusta. Loppumatka tultiin hyvää vauhtia maaliin asti. Suomen sijoitus viestikilpailussa oli MM-10.
Kiitos Pekka ja Elina Celan, pyörän ja varusteiden lainasta! Täytyy sanoa, että omalta osaltani tämä jo tähän asti upea reissu sai komean päätöksen, kun pääsin itse myös kisaradalle kisaamaan.
Kisat on nyt ohi, palkinnot on jaettu ja on aika aloittaa kotimatka.
Kiitos koko Suomen joukkueelle, meillä on ollut aivan mahtava kisareissu. Varsin tapahtumarikas sellainen
Kiitos teille myös kotona kannustaneille, on ollut mukava saada viestejä ja lukea kommentteja
Kiitokset lähtee myös Suomen valjakkourheiluliitolle, IFSS kisajärjestäjille ja paikallisen valjakkourheiluseuran järjestäjille, kaikki toimi loistavasti koko viikon ajan
Terveisin joukkueenjohtaja
LAUANTAI 25.11.2023 SUOMALAISTEN KOLMAS KILPAILUPÄIVÄ:
Ólvega, Espanja ja valjakkourheilun maailmanmestaruuskisat. Suomalaisten kolmas kisapäivä
Lauantai aamuna maassa oli pakkaskuuraa eli yöllä oli ollut melko viileä keli. Aurinko kuitenkin pilkotteli jo vuorten takaa, joten päivällä varmasti lämpöä oli luvassa.
Suomalaisittain lauantai päivä on kaikkein ”hiljaisin”. Tänään vuorossa oli kärryluokat eli 8-, 6-, 4- ja 2-koiran kärryluokat. 8- ja 6-koiran luokassa kärryssä pitää olla vähintään 4 rengasta, 4-koiran luokassa vähintään 3 rengasta ja 2-koiran kärryluokassa 2 tai 3 renkainen kärry. Käytännössä 2-koiran luokassa kaikki menevät kaksirenkaisella kickbike tyyppisellä pyörällä.
Suomalaisia ei tänä vuonna isoissa kärryluokissa ollut mukana mutta 2-koiran kärryluokassa oli mukana kolme suomalaista.
Ensimmäisenä suomalaisista reitille lähtivät Tuomas Notko ja Jehu & Liekki koirat. Tuomaksen matka sai kuitenkin jo ensimmäisen kilometrin kohdalla ikävän käänteen, kun kickbiken eturengas puhkesi. Matkaa oli vielä jäljellä 4,8 km, joten ero kärkeen syntyi pitkältä matkalta. Erittäin harmittava juttu, koska Tuomaksella oli mahdollisuudet sijoittua korkealle tässä luokassa. Huomenna sitten reipasta ajanparannusta luvassa. Renkaan paikkaukseen kisan jälkeen osallistuikin sitten koko Suomen joukkue siinä kuitenkaan onnistumatta (täällä FB – ryhmässä onkin ollut videoita aiheesta) Tätä kirjoittaessa kello on 17:36 ja juuri Tuomas huikkasi, että renkaassa on ilmat sisällä. Tuomas tuli maaliin 12:06
Toisena suomalaisena radalle lähtivät Henna Lappi ja Saga & Viki koirat. Henna ja koirat onnistuivat tekemään hyvän puhtaan vedon. Loppuun asti tultiin hyvää vauhtia ja maalissa oli hymy herkässä. Hieman oli jossiteltavaa ajolinjoissa reitin pehmeähiekkaisissa mäissä. Niissä voisi ehkä jonkin verran nipistää ajasta, jos saisi koirat menemään radan kovempaa reunaa pitkin. Sijoitus ensimmäisen päivän jälkeen 20. ja edellä olevat eivät ole kovinkaan kaukana.
Kolmantena suomalaisena starttasivat Pekka Niemi ja Cela & Mezcal koirat. Ensinnäkin, hattu päästä että Pekka lähti radalle alkukisojen tapahtumien jälkeen! Tälläkin valjakolla oli ennakkoon kovat odotukset sijoitusten suhteen. Koirat ovat hyvä sekoitus kokemusta ja nuorta intoa. Cela on kolunnut kisapolkuja jo vuosia saavuttaen maailmanmestaruuksia ja useita Suomen mestaruuksia. Mezcal on nuori narttu, joka on juuri aloittanut kisauransa. ”Messillä” vetointoa ja vauhtia riittää vaikka muille jakaa. Maaliin tultiin hyvää vauhtia ja se kyllä lämmitti allekirjoittaneen mieltä. Pekan kommentti oli ”vähänhän se semmoista mummoajelua oli” Sijoitus ensimmäisen jälkeen hienosti 12. Tiukkaa sekuntitaistoa on molempiin suuntiin luvassa sunnuntaina. Maalilinjan ylityksen jälkeen Pekalle kerrottiin heti, että oikean puolimmainen koira joutuu doping-testiin. Maaliin tullessa oikean puolimmainen koira oli Mezcal. Tästä alkoikin muutaman tunnin projekti, jossa noudatetaan tiukkaa toimintamallia. Hankalin vaihe on se, että koira pitää saada pissaamaan ja se pissa vielä suoraan steriiliin purkkiin. Onneksi tässä lopulta onnistuttiin hyvin ja prosessi saatiin loppuun. Olin mukana Pekan mukana koko ajan, kun asiaa käsiteltiin. Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta, kun pääsin näkemään miten homma toimii. Toimintaohjeista olen sen käynyt läpi mutta kyllä tämä opetti, mitä se sitten käytännössä. Täytyy sanoa, että oli kyllä hyvin hoidettu dopingvalvojalta ja ohjeet olivat koko ajan yksiselitteiset ja helpot seurata. Tulokset testistä tulevat noin kahden kuukauden kuluessa. Hieno asia, että täällä tehdään sekä ihmisten ja koirien dopingvalvontaa!
Jos Pekalla on reissussa ollut jo tähän asti tapahtumia, niin tästä tuli yksi taas kokemus lisää
Sunnuntaina on näiden luokkien toiset startit, jossa sitten ratkotaan lopulliset sijoitukset. Kilpailuiden päätöskisana on viestikilpailu, jossa Suomella on joukkue mukana. Alkuperäiseen joukkueeseen on tehty pieniä muutoksia.
Jos minut tänne joukkueenjohtajaksi jouduttiin pikakomennuksella kutsumaan, niin otetaan toinen pikakomennus vielä vastaan. Pääsen mukaan viestijoukkueeseen ankkuroimaan pyöräosuudelle. Vaikka tämä tuleekin toisten epäonnen vuoksi ja olisin toivonut, että alkuperäiset olisivat olleet mukana, on silti hienoa päästä myös itse kisaamaan näissä kisoissa. Onhan koirapyöräily ollut tämän kauden päälaji itsellä ja kun vielä saan huippukoiran veturiksi, niin innolla odotan kisaa.
Suomen viestijoukkue sunnuntaina:
Juoksuosuus: Tuomas Notko & Ykä
Kickbikeosuus: Henna Lappi & Saga
Pyöräosuus: Ari Rastas & Viki
Lopuksi hieman tästä kisapaikasta.
Kisapaikka Espanjan sisämaassa, Madridista noin 200 kilometriä pohjoiseen. Lähin iso ja tuttu kaupunki on Zaragoza. Muuten lähellä olevat kylät on pieniä kyliä tai kaupunkeja, joista kuitenkin löytyy kaikki tarpeellinen, kuten kaupat ja ravintolat.
Itse kisa-alue on vuorten keskellä oleva peltoalue. Maisemat on hienot! Stake-out alue eli alue, jossa autot ovat parkissa ja lähtö- ja maalialueet ovat, on kovapohjainen pelto. Täällä ei ole satanut kisojen aikana yhtään, joten alue on hyvässä kunnossa. Ei tarvitse mutavellissä kävellä. Kisa-alueella on pieni ruokabaari, josta saa ruokaa sekä erilaisia juomia, kuten limsaa, kahvia, olutta ja viiniä. Kaikkinensa kisapaikka on hyvin toimiva tällaisten isojen kisojen pitämiseen. Täällä on useana vuotena järjestetty Espanjan mestaruuskisat, joten senkin osalta alue on jo järjestäjille tuttu.
Terveisin joukkueenjohtaja
PERJANTAI 24.11. SUOMALAISTEN TOINEN KILPAILUPÄIVÄ:
Ólvega, Espanja ja valjakkourheilun maailmanmestaruuskisat. Suomalaisten toinen kisapäivä
Aamulla kisapaikalle saavuttaessa tuntui keli lämpimämmältä kuin edellisinä päivinä. Päivällä alkoi tuntumaan, että ollaan Espanjassa aurinkolomalla.
Tänä päivänä ratkottiin suomalaisten lajeissa maailmamestaruudet. Kilpailijoissa, tai ainakaan suomalaisissa tämä ei kuitenkaan ulospäin näkynyt jännityksenä vaan tunnelma oli vapautuneen odottava ja kaikki oli intoa täynnä tekemään parhaat suoritukset.
Perjantai päivän aloitti eiliseen tapaan pyöräluokat. Naisten pyöräluokassa Ripsa Järvi ja Calla lähtivät parantamaan eilistä aikaa ja sitä myöten sijoituksia. Ripsan ja Callan tuotemerkki on ollut, että toisena päivänä meno on parempaa ja ajat paranevat. Tänään hyvästä ja puhtaasta vedosta huolimatta aika hieman heikkeni. Lopputuloksissa kuitenkin hieno MM-12.
Naisten koirajuoksussa Rita Karjalainen ja Jalo olivat hyvissä asetelmissa kahdeksantena ensimmäisen päivän jälkeen. Tänään ei ollut jalkavaivoja, kuten oli eilen ja Ritasta oli aistittavissa, että nyt mennään lujaa. Lähtöä odotellessa kuului monta kertaa lause ”Nyt on hyvä fiilis!! Nyt on hyvä fiilis!!”. Ja se näkyi suorituksessa, aika parani 22 sekuntia eilisestä ollen päivän viidenneksi nopein aika ja vain 15 sekuntia kolmanneksi nopeimmasta. Lopputuloksissa Rita ja Jalo olivat MM-6, joka on erittäin kova suoritus koirajuoksussa. Lainaan tähän Ritan oman ensimmäisen lauseen hänen kisaraportista: ”Päällimmäiseksi tunteeksi jäi halu ja motivaatio tähdätä vielä enemmän kohti kärkeä!”. Vaikka suoritus täällä oli jo huippu, niin ei se kärki enää kaukana ole. Go for it!!
Henna Lappi ja Ykä paransivat myös reilusti eilistä aikaansa. Parannusta huikeat 52 sekuntia ja sijoitus parani viidellä pykälällä. Tänään Hennalla ei ollut eilisen kaltaisia vatsakramppeja ja juoksu olikin huomattavasti parempaa. Lopputuloksena MM-20.
Nuorten naisten luokassa Milja Pyyhtiä ja Liekki olivat viidennellä sijalla. Edessä oleva oli vain 4 sekunnin päässä ja takana tuleva reilun minuutin päässä, joten tavoite oli napata edessä menevä kiinni. Hienosta Miljan ja Liekin juoksusta huolimatta edellä menevä pysyi muutaman sekunnin edellä lopputuloksissa. Kotiin viemisinä kuitenkin hieno MM-5 sija. Milja siirtyykin ensi vuonna sitten aikuisten sarjaan kisamaan
Päivän viimeisenä luokkana oli 1-koiran kärryluokka. Muutama minuutti ennen luokan alkua, kuuluttaja kuulutti, että tämän luokan matka lyhennetään alkuperäisestä 5,8 km à 3,8 km. Syynä oli tietyissä reitin osissa liian korkeaksi noussut lämpötila. Tänään lämpötiloja mitattiin lähdössä ja maalissa sekä joka luokan välissä ympäri rataa. Hyvä ja nopea ratkaisu järjestäjiltä.
Tässä luokassa Suomen edustajana Tuomas Notko ja Jehu. Tuomas valitteli ennen starttia, tulipa syötyä eilen jäätelöä pitkästä aikaa, että mahtaakohan se vaikuttaa suoritukseen heikentävästi . No ei vaikuttanut. Hyvää vauhtia tultiin koko matka. Mutta kun matka oli lyhentynyt, ei siinä enää isoja eroja pystynyt tekemään. Tuomas ja Jehu säilyttivät lopputuloksissa sijansa ollen MM-10.
Päivän kohokohta suomalaisittain oli myös se, että eilisessä pyöräluokassa kaatumisessa loukkaantunut Pekka Niemi palasi kisapaikalle ja uhkui jo menohaluja takaisin radalle. Loistava juttu, että toipuminen tapahtui näin nopeasti!
Täällä MM-kisoissa on kilpailemassa kuusi suomalaista ja heillä yhteensä 9 kisakoiraa. Onpa mukana vielä kaksi ”turistikoiraakin”, jotka myös pääsevät kisauralle päivän päätteeksi juoksemaan treenin merkeissä. Vaikka kilpailijoiden suoritukset ovatkin se näkyvin osa tätä hommaa, on kaikilla kilpailijoilla mukanaan täällä omat apujoukot, jotka tekevät ison työn taustalla mahdollistaen parhaan mahdollisen kilpailusuorituksen koiralle ja ihmiselle. Suomen joukkueessa ”handlereita” on tänä vuonna 8 henkilöä. He auttavat koirien lämmittelyissä ja jäähdyttelyissä, ovat apuna lähtötilanteissa, tukevat urheilijaa niin hyvinä kuin vaikeina hetkinä ja tekevät montaa muuta tärkeää asiaa. Ja ennen kaikkea he ovat osa koko joukkueen tekemistä.
Iso kiitos KOKO Suomen joukkueelle jo tässä vaiheessa hienoista hetkistä, yhteistyöstä ja hyvästä yhteishengestä!
Tätä kirjoittaessa, puolet Suomen joukkueesta on jo aloittanut kotimatkan. Lauantaina ja sunnuntaina suomalaiset kisaavat kahden koiran kärryluokassa sekä sunnuntaina viestikilpailussa.
Terveisin joukkueenjohtaja

TORSTAI 23.11. SUOMALAISTEN ENSIMMÄINEN KILPAILUPÄIVÄ:

Torstai päivä valkeni kisapaikalla aurinkoisena mutta melko viileänä. Ensimmäisten starttien aikaan kello 9:00 lämpötilamittari näytti +3 astetta. Tuuli oli tyyntynyt edellisistä päivistä huomattavasti. Auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta, oli selvää että päivällä lämpötila tulee nousemaan huomattavasti.
Tänään alkoi suomalaisten suoritukset näissä kisoissa. Ensimmäisenä luokkana oli vuorossa miesten koirapyöräily, jossa kilpailumatkana 5,8 kilometriä. Suomea edusti Pekka Niemi Cela koiransa kanssa. Pekan ja Celan suoritus sai kuitenkin ikävän päätöksen alkumatkalla tapahtuneen kaatumisen johdosta. Kaatumisesta koitui Pekalle vammoja, joita hoidettiin lääkintähenkilökunnan toimesta. Onneksi kuitenkin tilanteeseen nähden vakavammilta vammoilta vältyttiin. Cela koira selvisi kaatumisesta vammoitta.
Miesten pyöräluokan perään starttasivat naiset pyörillä. Suomen edustajana tässä luokassa olivat Ripsa Järvi ja Calla. Tämän parin menoa on kyllä mahtava seurata ja varsinkin heidän loppusuoran veto on ihailtavaa katseltavaa. Calla vetää täyttähöyryä kohti maalilinjaa vaikka vastassa on iso joukko ihmisiä. Moni muu koira alkaa tuossa vaiheessa hieman hidastelemaan. Ripsan ja Callan sijoitus ensimmäisen päivän jälkeen 8.
Pyöräluokkien jälkeen vuorossa oli koirajuoksuluokat, joissa matkana oli myös 5,8 kilometriä. Miesten koirajuoksussa ei suomalaisia tänä vuonna ole mukana mutta naisten luokassa Suomea edustavat Rita Karjalainen ja Jalo sekä Henna Lappi ja Ykä. Juoksuluokkien alkaessa oli lämpötila noussut jo melko lailla aamusta. Lämpötila oli kuitenkin niissä rajoissa, ettei kilpailumatkoja tarvinnut lyhentää. Lämpötiloja mitattiin jatkuvasti lähtö- ja maalialueella sekä joitain kertoja koko radan matkalta.
Ensimmäisenä suomalaisista starttasi Rita ja Jalo. Ritalla oli hieman huolta jalan kipeytymisen kanssa ennen starttia mutta hyvällä lämmittelyllä ja sitkeällä luonteella kipu jäi taakse, kun lähtömerkki piippasi. Sijoitus ensimmäisen päivän jälkeen hienosti 8.
Henna ja Ykä lähtivät reitille kovaa ja meno tuntui hyvältä. Kuitenkin matkan varrella iskenyt vatsakramppi sekä lämmin keli hidastivat hieman vauhtia. Hennan ja Ykän sijoitus 25. ja siitä on hyvä lähteä parantamaan huomiselle toiselle päivälle.
Juoksuluokat jatkuivat junioreiden koirajuoksulla joiden juoksumatka on 4 kilometriä. Suomen edustajana naisten juniorluokassa on Milja Pyyhtiä ja Liekki. Olipa mukava seurata Miljan valmistautumista omaan starttiinsa lähtöpaikalla. Hymy oli korvissa ja ilmeestä näki, että nyt ollaan lähdössä tekemään sitä, jota varten on tehty kovasti töitä. Maaliin tultiin hyvää kyytiä ja kaikki annettiin reitille. Kovempaa ei olisi päässyt! Sijoitus ensimmäisen päivän jälkeen upeasti 5.
Päivän päätti 1-koiran kärryluokat, jossa kisamatkana on 5,8 kilometriä. Suomea edustaa miesten luokassa Tuomas Notko ja Jehu. Tuomas on täällä kerännyt itselleen jo fanijoukon ja hieman ennen starttia oli tuo fanijoukko kerääntynyt Tuomaksen ympärillä nimikirjoituksia pyytämään. Itse kisasuorituksessa Jehu oli tuntunut hieman ”pehmeältä” eikä meno ollut ihan parasta. Olisiko siirtyminen Rovaniemen -23 asteesta Espanjan auringon alle ja sen lämpöön painanut hieman menoa. Sijoitus kuitenkin hienosti 10. ensimmäisen päivän jälkeen.
Tämä kisapäivä oli hyvin kaksijakoinen ja tunteikas. Aamulla odotukset olivat korkealla mutta Pekan kova onnettomuus muutti tunnelmaa. Onneksi päivän aikana saatiin hyviä uutisia, että vakavammilta vammoilta on vältytty. Kisajärjestäjille täytyy antaa iso kiitos siitä, miten tällainen onnettomuustilanne hoidettiin.
Sitten taas toisaalta suomalaisten hienot suoritukset toivat ilonpilkahduksen aurinkoiseen päivään. Muutenkin kisapaikalla on hyvä tunnelma ja kuten valjakkourheilussa yleisesti on, kaikki kannustaa toisia ja ovat iloisia toisten hienoista suorituksista!
Nyt aurinko on painumassa vuorten taakse ja kilpailijat koirineen siirtyneet valmistautumaan huomiseen toiseen starttiin. Kovasti tsemppiä kaikille!
Terveisin joukkueenjohtaja

Joukuueeseen on valittu seuraavat urheilijat:

Pekka Niemi, DBM, DS2

Ripsa Järvi, DBW

Rita Karjalainen, DCW

Henna Lappi, DCW, DS2

Tuomas Notko, DSM1, DS2

Milja Pyyhtiä, DCWJ